Mihin Pyhä Henki meitä kutsuu? Apostolien tekojen 16. ja 17. luvuissa kerrotaan, kuinka sanoma Jeesuksesta tuli Tessalonikaan. Vainot ja ahdinko pakottivat Uuden testamentin uskovat monessa kohtaa siirtymään paikasta toiseen. Samalla ilosanoma Jeesuksesta levisi uskovien mukana. Samoin kävi Paavalille lähetysmatkoillaan useampaan otteeseen. Filippissä Paavali ja Silas ruoskittiin ja vangittiin. Vankilassa Paavalin ja Silaksen rukoillessa ja ylistäessä Jumalaa tuli maanjäristys, joka avasi vankilan ovet selkoselälleen. Tuossa rytäkässä vanginvartija perhekuntineen tuli uskoon ja kastettiin pika-aikataululla. Aamulla Paavali ja Silas vapautettiin. Filippistä Paavali ja Silas jatkoivat Tessalonikaan.
Paavalin sanoista paistaa valtava lämpö ja rakkaus tessalonikalaisia kohtaan (1. Tess. 2:7–8). Ahdinko ja uskon vuoksi kärsiminen yhdistivät Paavalia ja tessalonikalaisia. Emme luonnostaan halua vaikeuksia. Mutta kun meillä on vaikeaa, rukous syntyy kuin itsestään ja pyydämme vaikeuksien hellittämistä. Vaikeuksissa olen oppinut kysymään Jeesukselta myös sitä, mitä hän oikein haluaa tehdä minussa tai jossakin toisessa ihmisessä.
Voi olla, että juuri vaikeudet tekivät tessalonikalaisista niin vastaanottavaisia Jumalan sanalle (2:13). Vaikeudet voivatkin olla Pyhän Hengen puhetta meille. Emme ihannoi emmekä tavoittele kärsimystä. Jumala voi kuitenkin osoittaa, missä tai keitä Jumala kutsuu meitä auttamaan ja palvelemaan. Jeesuksen kutsumus kiteytyi tähän:
”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisiä.” (Matt. 9:12–13)
Mihin Pyhä Henki kutsuu sinua ja minua tänään?
Heli