1. Moos. 9 Ilm. 2

1. Moos. 9

Jumala teki Nooan kanssa liiton ja antoi lupauksensa, ettei Hän enää tuhoa maata vedellä. Lupauksensa merkiksi Jumala antoi sateenkaaren. Voi olla mahdollista, että ennen vedenpaisumusta ei koskaan satanut, vaan kaste tuli maahan muulla tavoin. Tällöin ei olisi siis koskaan aikaisemmin näkynyt sateenkaartakaan. Sateenkaari on konkreettinen merkki, jonka nähdessään Jumala muistaa lupauksensa. Toisaalta se on myös merkki siitä, että Jumala on luotettava ja pitää lupauksensa. Samoin sakramentit, kaste ja ehtoollinen, muistuttavat meitä Jumalan lupauksista. Jumala on viisaudessaan nähnyt, että me ihmiset tarvitsemme jotakin konkreettista uskomme vahvistukseksi. Sakramentit myös havainnollistavat ja konkretisoivat meille uskon syvintä sisältöä ja olemusta.

Yhdeksännen luvun jakeesta 20 eteenpäin ihmisen syntinen luonto tulee jälleen näkyviin, kun Nooa viinitarhansa antia liiaksi nauttineena makaa alasti teltassaan ja Haam, Kanaanin isä, näkee isänsä alastomuuden ja kertoo siitä veljilleen. Synti ei jäänytkään vedenpaisumuksen alle. Onneksi lankeemuksen jälkeen on kuitenkin aina mahdollista katua ja palata takaisin Jumalan luo. Nooan perhekunnassa tapahtumat johtivat siihen, että Nooa kirosi pojanpoikansa Kanaanin. Myöhemmin kanaanilaiset joutuivatkin kokemaan kovia ja kansana hävisivät lähes kokonaan. Sen sijaan pojalleen Seemille Nooa sanoi 1. Moos.9:26 ”Kiitetty olkoon Herra, Seemin Jumala, ja olkoon Kanaan heidän orjansa.” Seemin jälkeläisistä polveutuikin Israelin kansa, jonka kautta annettiin myös luvattu Messias.

Ilm. 2

Kirkastettu ja ylösnoussut Kristus antoi Johannekselle tehtäväksi kirjoittaa kirjeet seitsemälle siihen aikaan Vähä-Aasiassa vaikuttavalle seurakunnalle. Luvussa kaksi kuvataan kirjeet Efesoksen, Smyrnan, Pergamonin ja Tyatiran seurakunnille. Kirjeistä voi nähdä, että niissä Jeesus toisaalta kehottaa parannukseen ja kääntymään pois synneistä, sekä toisaalta rohkaisee ja antaa lohtua. Jokaisen kirjeen alussa Jeesus myös sanoo tietävänsä kaiken seurakunnasta ja sen toiminnasta. Mikään ei ole Jeesukselle salattua tai sellaista, mitä Hän ei tietäisi. Jokaisessa kirjeessä on viittaus Jeesuksen paluuseen, mistä voisi päätellä kirjeiden koskevan koko seurakunta-aikaa. Näin ollen kirjeiden kehotukset ovat oleellisia kaikkien aikojen kristityille. Efesoksen seurakunta eli harhaoppien keskellä, mutta saa kehuja kestävyydestään. Toisaalta sille annetaan kuitenkin moitteita sen kadottamasta ensirakkaudesta. Tästä piirtyy kuva siitä, että seurakunta kyllä oli opillisesti puhdas, kestävä ja ahkera tekemään hyvää. Siltä kuitenkin puuttui ensirakkaus, mikä voisi tarkoittaa aitoa, sydämestä kumpuavasta ilosta ja kiitollisuudesta nousevaa, halua palvella Herraa, odottaa Hänen paluutaan ja rakastaa lähimmäistään.

Smyrnan seurakunnalle Jeesus ei osoita minkäänlaista moitetta ja osoittaa tietävänsä heidän ahdinkonsa ja köyhyytensä. Heillä oli kuitenkin jotain, mikä on monin verroin maallista rikkautta kallisarvoisempaa. He olivat hengellisesti rikas seurakunta, heillä oli Kristus.

Pergamonin seurakunta eli voimakkaan yhteiskunnassa vaikuttavan epäjumalanpalveluksen puristuksessa vainojen alla, ja saa Jeesukselta kehuja kestävyydestään. Seurakunnassa kuitenkin vaikutti harhaoppi, johon liittyi epäjumalille uhratun lihan syöminen ja haureuden harjoittaminen, ja jonka harjoittajia Jeesus nuhteli. Koko seurakunta ei kuitenkaan ollut tähän syyllistynyt vaan vain osa siitä. Jumalan tahto kuitenkin on, että seurakunnissa esiintyvä epäjumalanpalvelus ja harhaopit on kitkettävä pois, jotta ne eivät saastuta koko yhteisöä.

Kirjeessään Tyatiraan Jeesus varoittaa edelleen eksytyksistä, vääristä opettajista ja harhaopeista, sekä kehottaa opilliseen puhtauteen. Edelleen Jeesus kertoo tietävänsä seurakunnan Jumalan tahdon mukaiset teot ja elämän. Seurakuntaa nuhdellaan siitä, että se on hyväksynyt Isebelin opettajakseen antaen hänen eksyttää monia. Sielunvihollisen levittämien oppien livahtaminen seurakuntiin ei ole vierasta nykyisinkään. On vaarana, että suvaitsevaisuuden ja humanismin nimissä kirkkoon sujahtaa opetusta, joka murentaa Jumalan sanan totuutta ja arvovaltaa eksyttäen ihmisiä pois totuudesta. Jos kirkko on valmis tekemään kompromisseja, luopumaan Raamatun totuudesta ja miellyttämään maailmaa enemmän kuin Jumalaa, ollaan luopumisen tiellä. Kirjeen lopussa Kristus lupaa kaikille, jotka pitävät Hänen sanansa totuudesta kiinni, sen saman vallan hallita pakanoita, jonka Hän on itse Isältään saanut. Ne, jotka pysyvät vahvoina Jeesuksen tulemukseen asti, saavat hallita yhdessä Hänen kanssaan tulevassa Tuhatvuotisessa valtakunnassa.

Liisa