Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 12 Raamatussa alkaa ikään kuin jälleen uusi jakso. Jumala antoi Abramille lupauksen, että Hän tekisi tästä uuden syntyvän kansan kantaisän. Jumala valitsee pelastussuunnitelmansa toteuttamiseen yhden ihmisen, yhden kansan ja yhden maan. Abram, myöhemmin Abraham, uskoi Jumalan lupauksen ja se teki hänestä vanhurskaan. Hän on myös kristityn esikuva, koska epäonnistumisistaan huolimatta hän luotti Jumalan lupauksiin. Kaikki Jumalan Abramille antamat lupaukset ovat toteutuneet, eikä mikään mahti maailmassa ole voinut niiden toteutumista monista yrityksistä huolimatta estää. Luvun 12 ensimmäisissä kolmessa jakeessa Jumala kertoo tiivistetysti koko pelastussuunnitelman, johon liittyivät Jumalan antama Pelastaja, kansa, johon Messias syntyisi, sekä kansalle annettu oma maa. Tähän työhön ryhtyessään Jumala valitsi Abramin, jotta Hänen pelastussuunnitelmansa voisi alkaa toteutua. Abram lähti Haaranista vaimonsa Saarain ja veljenpoikansa Lootin kanssa, niin kuin Jumala oli hänelle puhunut. Mukaan lähtivät myös palvelijat sekä omaisuus, jonka Abram oli hankkinut. Abram eleli Haaranissa mahdollisesti hyvin mukavaa elämää, eikä lähtö välttämättä ollut aivan helppo. Abram päätti kuitenkin jättää epäjumalanpalveluksen ja sen sijaan uskoa ja luottaa Jumalan lupauksiin. Lopulta Abram karavaaneineen päätyi nykyisen Israelin maan alueelle, joka silloin oli kanaanilaisten hallussa. Siellä hän vaelsi paikasta toiseen ja pystytti alttareita Jumalalle kunniaksi. Maahan tuli kuitenkin nälänhätä ja Abram lähti Egyptiin asuakseen siellä jonkin aikaa. Miksi Jumala ensin käski Abramin lähteä luvattuun maahan ja sitten salli nälänhädän? Useinhan koettelemukset saavat ihmisen kääntymään entistä tiiviimmin Jumalan puoleen, joten ehkä Jumala halusi kasvattaa Abramia uskossaan Häneen. Abram ei halunnut jäädä nälänhädän keskelle, vaan päätti lähteä Egyptiin runsaamman leivän perässä. Jumala ei kuitenkaan missään vaiheessa kehottanut tai käskenyt häntä lähtemään, joten toimiko Abram Jumalan tahdon vastaisesti? Kovin hyvin hänelle ja Saraille ei kuitenkaan Egyptissä käynyt, vaan he joutuivat lopulta palaamaan sepittämiensä valheiden jälkeen faraon karkottamina pois Egyptin maasta. Ehkä Jumala olisi pitänyt heistä huolen nälänhädänkin keskellä, eikä heidän olisi tarvinnut koskaan lähteä maastaan.
Ilmestyskirjan luvussa 5 Johannes näkee valtaistuimella istuvan kädessä kirjakäärön, joka on suljettu seitsemällä sinetillä. Eräs enkeli kuulutti kovalla äänellä: ”Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit?” Ketään ei havaittu arvolliseksi, ja tämä vaikutti Johannekseen niin kovasti, että hän purskahti itkuun. Ilmeisesti Johannes käsitti, että tuo kirjakäärö sisältää jotakin ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta niin merkittävää, että sille täytyy löytyä avaaja. Onneksi löytyi kuitenkin yksi, joka oli arvollinen: Leijona Juudan heimosta, Daavidin juurivesa, joka on voittanut. Tämän jälkeen Johannes näkee Jeesuksen ikään kuin teurastettuna Karitsana, synnin vallan voittajana ja ihmiskunnan pelastajana, ottavan kirjakäärön valtaistuimella istuvan oikeasta kädestä. Jeesus Kristus on ainoa täydellinen ja virheetön uhrikaritsa, ja siten ainoa, joka on Isän Jumalan silmissä arvollinen avaamaan sinetit. Mainittakoon vielä, että Ilm. 5:11 kuvataan kolme erillistä ryhmää: enkelit, olennot ja vanhimmat, mistä edelleen voi päätellä vanhimpien tarkoittavan nimenomaan ihmiskunnan edustajia suorittamassa pappispalvelustaan valtaistuimen edessä. Viides luku päättyy Herran, Jumalamme ja Karitsan ylistämiseen ja palvontaan. Maranata!
Liisa