Vuodet kuluivat. Edellisessä luvussa Abram oli 86 vuotias ja nyt hän on jo 99 vuotta vanha. Kolmetoista vuotta hurahti. Välillä mietin oman elämäni avointen kysymysten äärellä, että eikö Jumalalla ole kiirettä ollenkaan? Itse kun olen välillä kärsimätön ja vastausten olisi jo pitänyt tulla! Miltäköhän Abramista ja Saraista nämä odotusvuodet ovat tuntuneet? Onkohan Jumala ollut hiljaa tässä välissä? Onkohan pariskunta keskustellut monta kertaa siitä, että mitä tulikaan tehtyä? Pelkäsivätköhän sitä, että olivat omilla tekemisillään suututtaneet Jumalan?
Mutta nyt Herra ilmestyy ja uudistaa liittonsa. Kutsuu Abramia seuraamaan uudestaan koko sydämisesti Jumalaa. Ja samaan hengenvetoon uudistaa lupauksensa siitä, että Abramista tulee monien kansojen kantaisä. Abram heittäytyy Herran eteen kasvoilleen maahan. Tästä kohtaamisesta tulee mieleen Jeesuksen ja Pietarin kohtaaminen rannalla, kun Jeesus uudisti kutsunsa Pietarille tämän kiellettyä Herransa hiilivalkealla. Jeesus kysyy kolmesti kysyy: ”Rakastatko sinä minua?” Nyt Herra kutsuu Abramia seuraamaan häntä koko sydämestään.
Uuden sitoutumisen merkiksi Abram ja Sarai saavat uudet nimet. Abraham muistuttaa heprean sanoja ”kansojen paljouden isä.” Saaran nimi merkitsee ruhtinatarta. Ehkäpä liiton merkiksi tarvittiin myös joku vahva näkyvä merkki ja siksi Jumala määräsi esinahan leikkauksen.
”Jos olemme hänen kanssaan kuolleet, saamme hänen kanssaan myös elää. Jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen kanssaan. Jos kiellämme hänet, myös hän on kieltävä meidät. Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.” 2 Tim 2:11-13.
Tiina