Tämän luvun käskyt ovat helpommin lähestyttäviä ja jotenkin kevyempiä kuin aiemmat. Tämä johtuu siitä, että ne ovat yleisiä rehellisyyteen kehottavia ohjeita ja ilman niiden noudattamista yhteiskunta varmasti korruptoituisi. Viimeisenä listassa on varsin ajankohtainen ohje:
Älä sorra muukalaista; olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä ja tiedätte, mitä on elää vieraassa maassa muukalaisena.
Tätä samaa sanaa ”muukalainen” käytetään Uudessa Testamentissa myös kristityistä osoittamaan, että olemme taivaan kansalaisia. Kodittomuuden kokemus voi tulla monesta muustakin syystä, tokihan lähes jokaisella on joku asia, jossa kokee vierautta valtakulttuurin ja sen tapojen kanssa. Itse koen, että tämä yhteinen vierauden tunne on hyvä asia, koska se auttaa meitä olemaan empaattisia muita kohtaan. Tai auttaa, mikäli emme taistele sitä vastaan ja yritä väkisin puristaa muita samaan muottiin itsemme kanssa.
Näin tämä ohje kertoo myös sen, miten meidän tulisi suhtautua kansallisiin traumoihimme. Egyptin orjuus olisi voinut katkeroittaa Israelin niin, että Israelista olisi tullut tiukasti suljettu valtio, jossa satunnaiset muukalaiset joko orjuutettaisiin tai karkotettaisiin. Tässä Jumala kuitenkin kieltää tällaisen väärän sisäänpäin kääntymisen. Jos Raamattua lukee pidemmälle, niin kansat yleensä ottaen tuomitaan sen mukaan, miten ne kohtelevat toisiaan ja maassaan asuvia muukalaisia.
Tässä luvussa on kuuluisa kuvaus siitä, miten Jumala johdatti Paavalia matkoillaan. Ensin tulee kaksi ”negatiivista tulosta”, kun kerrotaan, että Pyhä Henki esti heitä julistamasta evankeliumia sekä Aasian maakunnassa että Bityniassa. Lopulta tulee ”positiivinen tulos”, kun Paavali näkee unen miehestä, joka pyytää häntä tulemaan Makedoniaan. Minusta on harmillista, että tekstissä ei kerrota tarkemmin sitä, miten Pyhän Henki esti heitä. Ilmeisesti Luukas ajatteli, että Pyhän Hengen ohjaus on niin arkipäiväistä ja yleistä, että sitä ei tarvitse sen tarkemmin kuvata lukijakunnalle. Joka tapauksessa Paavali totteli, eikä väkisin yrittänyt tehdä työtä paikoissa, mihin häntä ei oltu lähetetty. Tämä on hyvä ohje meillekin.
Marko