Edellisissä luvuissa korostui vapaus lain vaatimuksista. Mitä seuraa siitä, että elämme armosta. Voimmeko tehdä tieten tahtoen syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Tämä on Paavalin mukaan väärä tulkinta. Meidät on kastettu Kristuksen kuolemaan ja meidät on herätetty uuteen elämään samoin kuin Jeesus ylösnousemuksessa. Paavalin sanoin vanha minämme on ristiinnaulittu yhdessä Jeesuksen kanssa, 6:6.
Uskoessamme Jeesukseen keskitymme Häneen emmekä lakiin ja syntiin. Muistan Kalevi Lehtisen opetuksen tästä aiheesta. Hän kertoi pojasta, joka opetteli ajamaan polkupyörällä. Isä neuvoi, että muista olla ajamatta pihassa olevaan lipputankoon. Pojan mielessä oli ainoastaan se, että lipputankoon ei saanut ajaa. Koska se täytti hänen mielensä, niin pian hän ajoi lipputankoon. Ilman keskittymistä lipputankoon poika olisi nauttinut ajamisesta pihan muilla alueilla. Jotain samaa on siinä, jos keskitymme syntiin. Se vie mukanaan. Kun keskitymme Jeesukseen, niin alamme noudattaa Hänen tahtoaan.
Kymmenen käskyn pitäminen mielessä on kaikissa tilanteissa tärkeää, jotta voisimme iloita elämästä ja suojata niin omaa kuin toistenkin elämää. Meidän on kuitenkin tärkeää pitää mielessä se, että käskyt eivät voi meitä pelastaa. Niissä ei ole sellaista elämää, joka voi muuttaa meidän sisintämme. Muutoksen ja pelastuksen saa aikaan vain Jeesus Kristus Pyhän hengen kautta.
Luku loppuu kiteytykseen, jonka olen joskus opetellut ulkoa: “Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”
Mika