Tämä luku on mielestäni koko roomalaiskirjeen tärkein luku ja monien mielestä yksi tärkeimmistä koko Ut:ssa. Paavali kuvaa selkeällä tavalla sitä, mihin luvussa seitsemän jo viitattiin. Lukuun seitsemän liittyi sanat: minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista. Luvussa kahdeksan kiitetään Jumalaa, joka on ratkaissut ongelman Jeesuksen Kristuksen persoonassa. “Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.” Rm 8:1.
Pyhä Henki vaikuttaa Jeesuksen elämää meissä. Pyhä Henki vakuuttaa meitä Jumalan lapsen asemasta. Voimme kutsua Jumalaa isäksi. Henki johdattaa meitä. Henki opettaa meitä rukoilemaan. Tuntuu siltä kuin koko luku olisi täynnä Jumalan valtakunnan rikkauksia toinen toisensa perään.
Valitsimme reilut 40 vuotta sitten luvun viimeiset jakeet kihlasormuksiimme. Niihin on hyvä palata yhä uudestaan. Mikä voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta? Ei tuska eikä ahdistus. Ei kuolema, eikä elämä. Ei henkivallat, ei korkeus eikä syvyys. Ei mikään luotu. Mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa.
Hän, joka tuntee meidät parhaiten, rakastaa meitä kaikkein eniten! Anna tämän totuuden vahvistaa sinua tänään.
Mika