Ps. 25 Room. 15

Ps. 25

”Hyvä ja oikeamielinen on Herra, hän neuvoo syntisille tien.” Tänään psalmia lukiessani huomioni kiinnittyi erityisesti jakeeseen 8. Hän neuvoo syntisille tien. Taitaa olla niin, että monet synnit ovat useiden ihmisen ja olosuhteiden mahdollistamia/pakottamia, eivätkä välttämättä ollenkaan vain yhden ihmisen asioita. On esimerkiksi todella vaikeaa löytää nopea ratkaisu tilanteeseen, jossa avoliitossa elävästä pariskunnasta toinen osapuoli tulee uskoon, ja haluaisi tämän jälkeen naimisiin, mutta toinen haluaa päinvastaista. Tai joskus on todella vaikeaa ratkaista pitkään jatkuneita ristiriitoja ihmisten välillä, kun ei enää tiedetä, kenen on syytä olla pahoillaan ja mistä. Näissä tilanteissa voimme kuitenkin luottaa siihen, että Jumala neuvoo syntisille tien. Synti kietoutuu elämään mitä kipeimmillä ja monimutkaisimmilla tavoilla, mutta Jumala on näitä olosuhteita suurempi. Meidän ei tarvitse osata ja tietää kaikkea yksin, vaan voimme luottaa siihen, että aito ja kestävä toivomme on Jumalassa. Jumalassa, joka tekee meissä työtään, kun kuljemme rukoillen.

Room. 15

Roomalaiskirjeen viidennessätoista luvussa Paavali perustelee ja esittelee laajasti sitä, miten evankeliumi on todella tarkoitettu kaikille kansoille. Olen törmännyt usein kysymykseen siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta. Kysymys on erittäin tärkeä ja keskeinen, ja kannustan jokaista perehtymään sitä koskeviin kirjoihin, artikkeleihin ja podcasteihin. Kuitenkin Paavalin tekstin pohjalta haluan nostaa esille erään näkökulman, jota olen itse pyöritellyt paljon: Vaikka myös kristinuskossa on erityisiä haasteita liittyen siihen, että kaikki eivät ole kuulleet hyvää sanomaa, ei minkään uskonnon piirissä ole kyllä samalla tavalla välitetty niistä, jotka eivät ole kuulleet eivätkä tiedä. Heti kun kristinusko syntyi, Jeesus antoi lähetyskäskyn. Kahdentuhannen vuoden aikana kristinusko on viety aivan kaikkialle maailmaan, ja ihmiset ovat olleet valmiita asettamaan jopa henkensä alttiiksi tämän sanoman edestä. Sanoisin siis, että vaikka teologiset ongelmat eivät sormia napsauttamalla poistukaan, on uskontomme aivan selkeästi erityinen siinä, mitä lähetykseen tulee. Jos minä olisin Jumala ja haluaisin pelastaa kaikki ihmiset, ja tarjolla olisi jokin suurista maailmanuskonnoista, valitsisin juuri tämän toimintamallin, jota kristinusko edustaa.

Esteri