Päivän Vanhan testamentin kohdassa kerrotaan Balakista, Bileamista ja Bileamin kuuluisasta aasista, joka sai kyvyn puhua. Saatan lukea tekstiä väärin, mutta tulin tänään ajatelleeksi sitä, miten Jumalan johdatus Bileamin kohdalla ei ollut täysin ”staattista”. Ensin Bileam kieltäytyi kokonaan lähtemästä Balakin miesten matkaan, toisella kerralla Jumala antoi luvan mennä tietyin ehdoin, aasin selässä ollessaan Bileam jostain syystä suututti Jumalan, ja tämän välikohtauksen jälkeen Bileam sai taas jatkaa matkaansa, kunhan hän pysyi Jumalalle uskollisena. Voisiko tästä päätellä, ettei johdatuksen tarvitse aina mennä suorinta reittiä? Ehkä toisinaan monet johdatuksessakin tehdyt asiat voivat muuttaa muotoaan olosuhteiden muuttuessa tai poukkoilla edestakaisin? Ehkä meidän ei tarvitse ajatella, että esimerkiksi haasteet työelämässä tai ihmissuhteissa automaattisesti tarkoittaisivat, että nämä asiat ovat tuhoon tuomittuja. Ei, vaan haasteet ja sekavuus ovat osa ihmiselämää. Mutta niidenkin keskellä Jumala auttaa ja johdattaa.
Luukaksen evankeliumin 23. luku vie meidät pitkäperjantain tunnelmiin jo hieman etukäteen. Itselleni luvussa puhuttelevimpia kohtia tänään olivat Jeesuksen rukous niiden puolesta, jotka tekevät hänelle pahaa, sekä toisen ryövärin pelastuminen. On aika uskomatonta, että joku voi antaa anteeksi toiselle jo siinä vaiheessa, kun rikkomus tapahtuu. Monesti anteeksiantoa ehkä ajattelee asiana, joka seuraa jälkikäteen sitten, kun pahantekijä on jo ymmärtänyt tekonsa seuraukset, ei asiana, joka voisi tapahtua samantien. Mutta ajatus siitä, että antaa anteeksi huolimatta siitä, onko toinen edes katunut, on todella käänteentekevä. Se osoittaa ehdotonta rakkautta mitä suurimmassa määrin. Tällä tavalla Jeesus rakasti ihmiskuntaa ja rakastaa edelleen. Kyse vain on siitä, ottavatko ihmiset pelastuksen uskossa vastaan. Puolestaan siihen kysymykseen, miten uskotaan, on ryövärin tarina mahdollinen vastaus. Usko tapahtuu yksinkertaisesti niin, että turvaa Jeesukseen, eikä edes tarvitse olla varma siitä, että se toimii. Keskeistä on ainoastaan se, että kurottaa Jeesuksen puoleen ja etsii häneltä apua.
Esteri