Elämämme maailmassa, jossa ei voi olla kuulematta onnettomuuksista, kärsimyksestä ja ihmisten pahuudesta. Kaiken keskellä tarvitsemme toivo siitä, että on olemassa myös hyvää. Tarvitsemme uskoa nähdä kaiken kärsimyksen keskellä jotakin johon voi nojata, muuten on vaikea jaksaa uskoa hyvään ja hyvän voittoon. Paavali kirjoittaa, että tessalonikalaiset kokivat ankaraa ahdinkoa, mutta ottivat uskon vastaan ja kokivat uskon ansiosta riemua. Usko tuo toivon, joka kestää kärsimyksenkin keskellä. Usko ei selitä pois kärsimystä, kärsimyskään ei vie uskoa pois, kun toivo nojautuu sellaiseen, joka ei näy. Maailman tapahtumat eivät hirveästi anna toivoa, vaikka voimme nähdä paljon kauneuttakin Suomen luonnossa ja ihmisissä. Meillä on kuitenkin usko, joka pystyy näkemään sellaista, joka ei näy. Voimme levittää ympärillemme toivo, toivon sanomaa, joka auttaa kestämään kaiken pahuuden keskellä rauhassa ja levosssa.
Joutuessani pieneen auto-onnettomuuteen liukkaalla tiellä, sain huomata, kuinka moni pysähtyi ja kysyi minulta, onko kaikki hyvin. Muistan myös ne ihmiset, jotka yrittivät auttaa minua pois lumipenkasta. Nämä huolehtivat kysymykset ja halu auttaa, rohkaisivat minua itseä taas kerran ojentamaan käteni tarvitsen puoleen. Hyvyyden teot antoivat hyvän mielen itselle ikävän onnettomuuden keskellä. “Jumalamme ja Isämme edessä me lakkaamatta muistelemme sitä, kuinka usko on saanut teidät toimimaan ja rakkaus näkemään vaivaa ja kuinka kärsivällisesti te panette toivonne Herraamme Jeesukseen.” 1 Tess 1:3. Usko saa aikaan tekoja, tekojen lähde on rakkaus, ei ansaitseminen. Näin se tulisi olla, vaikka tiedämme oman itsekkyytemme. Ainakin minä. On myös tekoja, joita emme näe. Rakkauden teot ovat usein sellaisia, joita emme näe. ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi” Matt 25:37-40. Rakkauden teot eivät kohdistu suuriin väkijoukkoihin, vaan lähimmäiseen. Jeesus puhuu vielä vähäisimmistä veljistä. Ovatko he ihmisiä, joiden seurassa kukaan ei halua olla tai joiden kanssa, minä en halua olla? Ovatko he ihmisiä, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa? Äiti Teresa on kirjoittanut näin: ”nälkä ei ole aioastaan leivän nälkää, vaan nälkää olla olemassa jollekin. Alastomuus ei ole sinoastaan vaatteiden puutetta, vaan myös myötätunnon puutetta, sillä hyvin harvat antavat sitä tuntemattomille. Kodittomuus ei ole ainoastaan asunnon puutetta, vaan ystäväsydämen puutetta, sydämen, josta voisi sanoa, että minulla on joku.” Tänäänkin haluan rohkaista sinua uskomaan ja pitämään kiinni toivosta. Levitköön toivomme ympärillämme oleviin ihmisiin hyvyytenä, rauhana, jonka he näkevät ja tulevat toivon antajan luokse.
Mika M