Tiedotusposti

Hei,

KohtaamisPaikan iltamessu on ensi sunnuntaina 7.5. klo 17 Kaupunginkirkossa. Puheen pitää Jukka Jämsén. Jukka aloitti toukokuun alusta osa-aikaisesti (10 %) pappina KohtaamisPaikassa. Jukka on ollut alusta asti mukana KohtaamisPaikassa ja siksi on upea asia, että saamme Jukasta oman papin. Siunaamme Jukan iltamessun alussa tähän tehtävään. Voit seurata iltamessua Zoom-yhteydellä. ID-numero siihen on 814 5679 1780 ja salasana 791234. Suora linkki Zoomiin:

https://us02web.zoom.us/j/81456791780?pwd=NzZIUm9QakpVWFNFZ05HWFp0TEFZZz09

VappuBrunssiKirkossa oltiin koolla seurakuntaperheenä. Lapset otettiin mukaan opetukseen, lauluihin ja kilpailuun, jossa piti arvata, ketä Raamatun henkilöä emojit kuvasivat. Kirsi johdatti opetuksessa meidät aarteen löytämiseen liittyvän tehtävän kautta KOTI-teemaan. Seurakuntaperhe on meille yhteinen koti. Lopullinen kotimme on taivaan koti, Joh 14:2-3. Kirsi johdatti meidät esirukoukseen, jossa saatoimme liittyä rukoukseen koko kehollamme. Tuntui rohkaisevalta rukoilla kaikkien lähettiemme puolesta nimeltä mainiten ja jokaisen kohdalla taputtaa kahdesti käsiä yhteen. Se oli kuin aamenen sanomista jokaiseen rukoukseen. Kirsin puheen voit kuunnella linkin kautta: https://youtu.be/uWlnqkzMfTI

Olemme tänä vuonna kokeneet runsasta iloa siitä, että KohtaamisPaikassa on mukana paljon lapsia. Olemme kaikki omalta osaltamme mukana lapsityössä, kun huomioimme heitä ja mielessämme siunaamme heitä. New Wine -verkosto järjestää tähän liittyvän rohkaisuillan zoomin kautta maanantaina 22.5.2023 klo 17.30. Jude Barberin teemana on: ”Kuinka auttaa lapsia kohtaamiseen Pyhän Hengen kanssa?” Zoom-linkki tulee osoitteeseen newwine.fi/tule-mukaan ennen tilaisuuden alkua. Jeesus kanssasi – aina ja kaikkialla!
Mika