Johanneksen evankeliumin viidestoista luku jatkaa vielä Jeesuksen jäähyväispuhetta luomalla katsetta Jeesuksen kuoleman jälkeiseen tulevaisuuteen. Luvussa puhutaan viiniköynnöksen kautta hyvän hedelmän tekemisestä, keskinäisen rakkauden osoittamisesta sekä vainoista, joita Jeesuksen omat joutuvat kokemaan. Jakeessa 13 Jeesus sanoo, että ”suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta”. Tämä on tärkeä nosto paitsi siksi, että se osoittaa meille, miten meidän tulisi toisiamme rakastaa, niin myös siksi, että asiayhteys Jumalan rakkauteen on varsin selvä. Jumala on antanut henkensä meidän puolestamme ja osoittanut näin suurinta olemassaolevaa rakkautta. Tätä olisi hyvä miettiä aika ajoin. Varsinkin nykyaikana Jumala nähdään helposti ylhäältäpäin katsovana, vihaisena jääränä, joka juuri ja juuri voi hyväksyä ihmisen yhteyteensä (jos ihminen ylipäätään tämän mielikuvan johdattelemana haluaa minkäänlaiseen yhteyteen). Kuitenkin Raamattu kertoo meille Jumalasta, joka luopui omastaan, tuli osaksi kärsivää maailmaa, eli täyden ihmiselämän ja lopulta antoi henkensä meidän puolestamme. Kuinka tällainen Jumala voisi viestiä kenellekään etäisyyttä, välinpitämättömyyttä tai ylimielisyyttä? On tietenkin totta, että Jeesuksesta puhumisen ohella on välttämätöntä puhua ihmisen syntisyydestä (viitaten luvun loppuun), mutta emme koskaan, ikinä saisi lakata puhumasta Jeesuksesta. Vain Jeesuksessa asiat asettuvat oikeaan prioriteettijärjestykseen.
Esteri