Noomin, Ruutin ja Boaksen tarina saa kauniin päätöksen tämän päivän luvussa. Varmasti monenlaista tapahtui heidän elämänsä varrella, mutta heidän myöhemmistä vaiheistaan Raamattu ei kerro. Ruut ja Boas ja heidän poikansa Obed mainitaan Jeesuksen sukuluetteloissa Uuden testamentin puolella. Kaikki kolme mainitaan Matteuksen evankeliumissa( 1:5) sekä Boas ja Obed Luukkaan evankeliumissa (3:32). Moabilainen Ruut on siis yksi lenkki siinä sukupolvien ketjussa, josta Jeesus syntyi. Boas ja Ruut olivat kuningas Daavidin isoisovanhemmat.
Noomi, Ruut ja Boas tuskin ymmärsivät elämänsä aikana, miten tärkeällä paikalla he olivat. Jälkikäteen heidän elämänsä ja uskollisuutensa merkitys on helppo todeta. Näin se varmaankin on enemmän tai vähemmän jokaisen yksittäisen ihmisen kohdalla. Arjessa helposti unohtuu, että Jeesuksen seurassa olemme osa suurta tarinaa, joka saa täyttymyksensä, kun Jeesus tulee takaisin. Jumala on hyvä ja uskollinen. Jokaisen ihmisen elämällä on merkitys ja tarkoitus Jumalan suunnitelmissa.
Pekka