Tänään mietin “Mietinkö/kerronko enemmän Jumalan armosta vai rangaistuksesta?”
Koko viikon ajan ilmestyskirjan luvut ovat liikkuneet aiheessa “Jumala rankaisee”. Ja samoin koko viikon ajan minua on vaivannut ristiriita armollisesta ja rakastavasta Jumalasta kertoviin raamatunkohtiin nähden.
Ainoa näkökulma jonka osaan sanoa on oikeudenmukaisuus. Jumala on armollinen, paljon enemmän kuin koskaan osaamme kuvitella tai saamme tietää. Mutta Jumala on myös oikeudenmukainen ja tämän viikon Ilmestyskirjan kohdat ovat kuvanneet paljolti niitä rangaistuksia mikä syntyy siitä jos emme kadu, emme nöyrry, emme käänny Jumalan puoleen ja aiheutamme pahaa toisillemme ja maailmalle jossa elämämme.
Moni, myös minä, on kiitollisia siitä mistä Jumala on meidät pelastanut armostaan menneisyydessä. Mutta kuinka usein mietimme/kiitämme Jumalaa siitä mistä Hän pelastaa meidän tulevaisuudessa?
Helposti kuitenkin ajatukset menevät siihen että Jumala rankaisee minua/lähimmäisiäni/kansaani/koko maailmaa synneistä ja niistä aiheutuneista seurauksista. Tämä halvaannuttaa elämistä kun oikein tekemisen/ajattelun kanssa päätöksenteko menee vaikeaksi. Miten tehdä oikein? Miten elää oikein?
Tämän päivän psalmissa sanotaan “me kerromme temppelissäsi armollisista teoistasi”. Olisiko hyvä että tulevaisuuden tuomion sijaan keskittyisin tulevaisuuden armoon. Muistelisin Jumalan armollisia tekoja menneessä ja luottaisin että Jumala on armollinen myös tulevaisuudessa. Eikö tällaisesta olisi helpompi kertoa myös muille sen sijaan että uhkailee seurauksien tuomilla kauhuilla. Eikös meidän pitänyt olla kristittyinä valo kansojen joukossa?
Mietitkö/kerrotko enemmän Jumalan armosta vai rangaistuksesta?
Siunausta kesääsi,
Tomppa