Ps. 51, Ilm. 21

Ps. 51

Tutussa synnintunnustuspsalmissa Daavid pyytää anteeksi rikoksiaan. Kyseessä on ”aito synnintunnustus”. Hän ei millään tavalla selittele tai yritä oikeuttaa tapahtunutta. Teko oli väärin, sitä ei voinut puolustella. Tai no, ehkä selittelyksi voisi joku ilkeämielinen tulkita seuraavat sanat:

Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.

Jos ihminen on syntynyt syntiseksi, niin eikö siis ole ymmärrettävää, että hän tekee syntisiä tekoja. Kertomus siitä, mitä Daavid oli tehnyt tähän tilanteeseen joutuakseen, on mielestäni hyvä vastaus tähän kysymykseen. Hänellä, kuten meillä kaikilla, oli valmius pahoihin tekoihin. Tämä sai hänet tarttumaan tilaisuuteen, kun hän näki Batseban kylpemässä. Mutta kyllä hän ihan itse antoi käskyt, joilla Batseba tuotiin hänen luokseen ja myöhemmin Uria surmautettiin. Jos Daavid olisi tunnustanut syntiset ajatuksensa jo heti alkuunsa, eli silloin kun hän tirkisteli katolla toisen kylpemistä, oltaisi vältytty monelta murheelta.

Itse ajattelen, että yksi synnin pahimmista puolista on se, että väärät teot ja ajatukset usein tuntuvat oikeilta. Näinhän se osaltaan oli Daavidinkin tapauksessa. Vasta profeetta Natanin vierailu avasi hänen silmänsä. Toki joskus asia voi olla toisinkin päin eli voimme syyllistää itseämme asioista, joissa ei ole mitään pahaa.  Kummassakin tapauksessa tarvitsemme Daavidin rukousta:

”Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden –
ilmoita siis minulle viisautesi!
 
Vihmo minut puhtaaksi iisopilla
ja pese minut lunta valkeammaksi.
Suo minun kuulla ilon ja riemun sana,
elvytä mieli, jonka olet murtanut.
Käännä katseesi pois synneistäni
ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.
Jumala, luo minuun puhdas sydän
ja uudista minut, anna vahva henki.
Älä karkota minua kasvojesi edestä,
älä ota minulta pois pyhää henkeäsi.
Anna minulle jälleen pelastuksen riemu
ja suo minun iloiten sinua seurata.”
 

Ilm. 21

Kuva taivaasta uutena Jerusalemina päättää Ilmestyskirjan. Tämä ja seuraava luku kuvailevat kaupunkia seikkaperäisesti. Jumalan luona on kaunista, puhdasta ja valoisaa. Toisaalta tässä palataan kirjan alkuun. Seuraavat lauseet ovat toisintoa seurakunnille osoitetuista kirjeistä: ”Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä.”

Vastaavia lupauksia on Ilmestyskirjassa useita ja niissä on aina viittaus taivaaseen tai ikuiseen elämään.  Tämä nimenomainen kohta vie ajatukset myös Jeesuksen huutoon lehtimajanjuhlilla:

Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: »Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.» Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.”

Yhdistämällä nämä kaksi raamatunkohtaa voi siis sanoa, että kun Pyhä Henki asuu meissä, niin elämme jo nyt iankaikkista elämää. 

Marko