Tiedotusposti

Hei,

KesäKohtaaminen Honkasaloilla
KesäKohtaaminen ensi sunnuntaina 23.7. klo 16 Honkasaloilla Lievestuoreella, Majaniementie 10. Tarjoilu toimii nyyttäriperiaatteella. Mahdollisuus suppailuun, souteluun, saunomiseen ja uintiin. KesäKohtaamiset rakentuvat yhdessä syömisestä, kohtaamisista toinen toistemme kanssa, rukouksesta ja rohkaisun sanoista Raamatun pohjalta.

Että he kaikki olisivat yhtä

Vajaan viikon päästä alkaa New Wine -kesätapahtuma Himoksella to-su 27.-30.7. Yksi asia, josta New Wine:ssa erityisesti iloitsen on se, että kristityt toimivat ja kokevat yhteyttä yli seurakuntarajojen. Uskon, että siinä on erityinen siunaus. Kristittyjen yhteyttähän Jeesuskin rukoili. Vai rukoiliko?

”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh. 17:21)

Tämän yhteyden toteutuessa avautuu myös kristittyjen keskinäinen yhteys: On vaikea kokea eripuraa pienistä nyansseista, kun keskitymme yhdessä yhtenä perheenä veljien ja sisarien kanssa suureen Jeesukseen ja ylistämme Häntä.

Jeesuksen sanojen mukaan tuosta yhteydestä seuraa se, että maailma uskoo Jeesuksen olevan Jumalan lähettämä pelastaja. Yhteys on siis myös lähetyksen perusta.

Rukoillaan, että saamme olla Jeesuksen rukousvastaus: Kokea yhteyttä elävään Jumalaan ja toinen toisiimme ja sitten olla todistuksena maailmalle.

Tätähän se sitten lopultakin on. Jeesuksen omat kokoontuvat yhteen yli rajojen ylistämään pelastajaansa ja kuningastaan:

Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä: — Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa! (Ilm. 7:9-10)

Tätä hetkeä odotellessa, toivottavasti nähdään KesäKohtaamisessa sunnuntaina ja New Winessä vajaan viikon päästä.

New Wine tiimiin?

Tiimiläisiä tarvitaan edelleen erityisesti New Wine -kesätapahtuman lastentiimeihin. Vieläkin ehtii ilmoittautumaan mukaan. Tiimiläisten edut:
-ilmainen tapahtuma
-ilmainen majoitus tiimiläisille varatuissa mökeissä tai ilmaiset lounaat
-pääsy virtuaalitapahtumaan, joka on auki 26.9. asti
Hyvät kuvaukset muista tiimeistä, lisätiedot ja tiimeihin ilmoittautuminen: https://kesatapahtuma.newwine.fi/tiimilaiset/

Jeesus kanssasi!
Siunauksin,
Topi