Daavidin psalmeissa pidän Daavidin rehellisyydestä ja kaunopuheisuudesta. Tämänkin psalmin kirjoittamisen aikaan Daavid oli todellisessa hengenvaarassa ja joutunut pakenemaan mustasukkaista ja murhanhimoista Saulia luolaan.
Daavid tunnustaa kaunistelematta, että kuningas Saul sotilaineen on kuin ihmislihaa himoitsevat leijonat (Psa 57:5). Tilanteesta huolimatta Daavid muistaa ja tuntee Jumalan:
”Sinun armosi ulottuu taivaisiin, sinun uskollisuutesi ylös pilviin.” (Psa 57:11) — Miksi ei siis minuun, vähäpätöiseen Jumalan lapseen.
Jeesuksen vuoren rinteellä pitämä saarna, on yksi historian tunnetuimpia suurten opettajien puheita ja nimetty vuorisaarnaksi. Matteus kertoo, että Jeesus puhui sen opetuslapsilleen eli niille, jotka jo seurasivat häntä ja halusivat oppia Jeesukselta lisää (ks. Matt. 5:1–2).
On kuin Jeesus katselisi torin laidalta tai kesäterassilta ihmiselämän kirjoa ja kaikenlaista hyörinää, hyväksyen ja rakastaen. Autuaita, siunattuja eli niitä, joista Jumala on kiinnostunut, ovat eri tavoin tarvitsevat ja köyhät sekä ne, jotka tavoittelevat rauhaa, oikeudenmukaisuutta ja niin edelleen.
Autuaaksi julistuksen jälkeen Jeesus alkaa ampua alas vakiintuneita, uskonnollisten ihmisten ja maalliseen oikeuteen nojaavien yhteiskuntien oletuksia ja periaatteita. Maallinen laki rajoittaa pahaa ja rankaisee rikoksista. Täydellisyyden silmissä jokainen hyvä teko jää kuitenkin auttamattomasti torsoksi ja puutteelliseksi. Ei riitä, että rakastaa lähimmäistään ja itselle hyvää tekeviä ihmisiä. Tulisi kyetä paljon enempään, rakastamaan jopa pahimpia vihamiehiä.
Heli