”Jumala, riennä minun luokseni, Sinä olet minun apuni ja vapauttajani. Herra älä viivy.” (Jae 6, Suomen kansan Raamattu)
Tässä luvussa nousi ajatuksia jakeesta 21 eteenpäin. Siinä Jeesus opettaa anteeksi antamisesta. Anteeksi tulee antaa 70*7. Jeesus tuskin tarkoitti absoluuttista anteeksi antamisten määrää, vaan viittaa ehkä asenteeseen, anna aina anteeksi. Toki tuolla anteeksi antamisen määrällä alkaisi olla jo mieleltään melko treenaantunut antamaan anteeksi.
Jakeesta 23 alkaa Jeesuksen vertaus kuninkaasta, jolla oli velallinen. Jos tämä ei olisi vertaus, ihmettelisin, miten sama kuningas olisikaan antanut lainaa yhdelle miehelle aivan mahdottoman suuren summan ilman vakuuksia tai takaajia. Vertauksessa tuo ylettömästi velkaantunut mies sai velkansa anteeksi. Mutta hänpä peri rajusti käyttäytyen omalta velalliseltaan huomattavasti pienempää velkaa takaisin. Tavallaan käytös on loogista, koska kun on saanut itse velan anteeksi, on vasta nollilla. Jos hän olisi saanut omalta velalliseltaan lainarahat takaisin, hänellä olisi ollut saldo satasen verran plussalla.
Kuningas sai kuitenkin tietää tästä törkeästä perintäyrityksestä ja niinpä alkuaan anteeksi saanut suurvelallinen joutui kuin joutuikin velkaorjuuteen. Anteeksiantamattomuus orjuuttaa henkisesti sekä hengellisesti. Jos tuo vertauksen velkasumman mahdottomuus rinnastetaan syntisyyteemme, ymmärrämme, miten mahdotonta on itse maksaa Taivaalliselle Kuninkaalle velkaamme. Siihen tarvittiin Jeesus.
Anteeksiantaminen on työstettävää suhtautumistapaa koko elämän ajan. New wine -tapahtumassa puhuja mainitsi, että Jeesus rukoili naulaajiensa puolesta. Mikä malli meille. Treenaamisiin.
Pirkko