Päivän Vanhan testamentin kohta kertoo kuuluisan tarinan siitä, miten Samuel löysi Daavidin Iisain poikien joukosta etsiessään Israelille uutta kuningasta. On hassua, miten ajatus suuren kätkeytymisestä pieneen löytyy Raamatusta kerta toisensa jälkeen: Daavid oli veljeksistä vaatimattomin, ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi, Jeesus syntyi talliin, puhe rististä on hulluutta jne. Mitä tämä voisi kertoa meidän ajallemme? Mieleeni tulee esimerkiksi se, että monet meistä toivoisivat megalomaanista herätystä, jossa ihmiset tulisivat näyttävästi uskoon. Mutta entä jos Jumala voisi ainakin toisinaan tehdä työtään myös hiljaisesti? Ehkäpä se voisi ollakin juuri sitä, mitä jotkut ihmiset tarvitsisivat. Ehkä Jumala voisi luoda heräystä hellästi ja hiljaisesti ihmisten sydämissä tuhansien eri kohtaamisten avulla, vaikka se saattaakin inhimillisesti katsoen kuulostaa puuduttavalta ja tylsältä. Pidemmässä juoksussa sopivasti puuduttava ja tylsä voi kuitenkin olla kestävämpää. Tietenkään en kiellä, etteikö herätys voisi olla inhimillisesti katsoen näyttävää ja upeaa, en tietenkään. Voihan se sitäkin olla. Mutta ehkä meidän on hyvä miettiä toisinaan sitä, voiko inhimillinen kaipauksemme suureen ja komeaan hiipiä salaa ja hiljaisesti myös osaksi uskonelämäämme.
Apostolien tekojen kahdeksannessa luvussa on yksi lempijakeitani Uudesta testamentista, uskokaa tai älkää: ”Kaupungin täytti ilo ja riemu”. Jae on hyvin simppeli, mutta pitää mielestäni sisällään niin paljon. Juuri tätä toivoisin näkeväni, kun ihmiset saavat kuulla Jeesuksesta. Mitä sinä ja minä voisimme tänään tehdä, jotta Jumalan rakkaus ja hyvyys pääsisi loistamaan ihmisten elämään? Voisimmeko rukoilla ihmisten puolesta? Tarjota heille kahvia? Kuunnella? Keskustella? Auttaa käytännön asioissa? Tapoja on yhtä monta kuin tilannettakin! Mutta mitä voisimme tehdä juuri tänään?
Esteri