Päivän Vanhan testamentin kohta kertoo meille siitä, miten Saul tuli kateelliseksi Daavidille tämän saavuttaessa suosiota ja menestystä. Olen itse pitänyt aina erityisen vaikeana kysymyksenä sitä, missä määrin kateus voi olla oikeutettua ja milloin se taas menee yli. Suomalaisia pidetään esimerkiksi hyvin kateellisena kansana, kun yhteiskunnassamme rikkaita verotetaan tuloerojen tasaamiseksi. Onko tällaisen ilmiön taustalla oleva ”kateus” siis väärin vai oikein? Entä se, jos lapsia haluamaton tulee raskaaksi vahingossa, ja toinen hartaasti perhettä toivova ei koskaan saa toivomaansa? Olisi helppoa pitää kateutta pelkkänä puppuna, jos maailma olisi pohjimmiltaan reilu. Me kuitenkin tiedämme, että se ei ole. Maailmassa on olemassa todellista epäoikeudenmukaisuutta ja siitä seuraavaa pahaa oloa. Milloin paha olo ja epäreiluuden kokemus sitten muuttuu kateudeksi, joka on syntiä? Luulen, että tässä on kyse siitä, miten meitä kehotetaan kunnioittamaan kilvan toinen toistamme sekä pitämään kaiken ohjenuorana rakkautta. Jos paha oloni saa minut suhtautumaan toiseen vihamielisesti, olen myrkyllisellä tavalla kateellinen. Jos se taas saa minut ajattelemaan, mitä oman kateuden tunteeni taustalla voisi olla, ja haastaa minua kehittymään ihmisenä, kateuteni voikin olla eteenpäin puskeva voima. Ja jos tilanne on sellainen, että koen todellista epäoikeudenmukaisuutta, minun tulee kristittynä puuttua asiaan niin, etten ikinä unohda pitää korkeimpana ohjennuoranani rakkauden kaksoiskäskyä.
Päivän Uuden testamentin kohta sai minut miettimään tänään sitä, miten hauskaa on, että Jumala puhui Corneliukselle jo ennen Pietarin puhetta tämän talossa. Voihan toki olla, että Cornelius oli Jeesuksesta ja tämän merkityksestä ennestään enemmän perillä kuin muut talossa olleet keskimäärin. Teksti sai minut kuitenkin ajattelemaan toiveikkaasti sitä, että ehkä ihmisen ei tarvitse aina olla täysin perillä kaikesta, jotta Jumala voisi pitää häntä ystävänään ja toimia hänen kauttaan seurakunnassa. Eikö tämä olisi lohdullista maailmassa, jossa iso osa ihmisistä ei edes kykene ymmärtämään vaikeita oppikokonaisuuksia (lapset, kehitysvammaiset, dementoituneet…)? Ehkäpä Jumalan edessä riittää inhimillisesti katsoen yllättävän vähä, kuten vilpitön kaipaus ja totuuden etsiminen.
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
Esteri