Hei,
KohtaamisPaikan iltamessu on ensi sunnuntaina 10.9. klo 17 Kaupunginkirkossa. Topi pitää puheen.
Ennen messua klo 14-16.30 on iltapäivä Jumalan äänen kuulemisesta. Lisätietoja viestin lopussa.
Iltamessua voit seurata myös Zoomin kautta. ID-numero on 934 8740 9760 ja salasana 532191.
Suora linkki Zoomiin:
https://zoom.us/j/93487409760?pwd=NmpXb3BiTFRDZ08yemx0Tkd1SlRvQT09
Syyskauden ensimmäinen BrunssiKirkko
KohtaamisPaikassa on käynyt tänä vuonna huomattavan paljon lapsia. Tämä on luonnollisesti suuri ilonaihe. BrunssiKirkossa oli lapsille omaa ohjelmaa kolmessa ikäryhmässä: Koppis 3-6 v, KooPee 7-11 v ja K12. Erityinen kiitosaihe on sunnuntaina ensimmäistä kertaa kokoontunut K12-ryhmä, johon tuli mukaan 13 nuorta.
Topi puhui syyskauden ensimmäisessä BrunssiKirkossa kolmesta kasvun suunnasta, jotka ohjaavat KohtaamisPaikkaa: up – in – out. Topi toi tuttuun teemaan tuoreita näkökulmia. Hän muistutti aluksi siitä, että vaikka down (alas) ei ole mukana neljäntenä, niin siihenkin on hyvä pysähtyä. Silloin kun olemme alamaissa (down), niin tarvitsemme erityisesti yhteyttä seurakuntaan. Seurakunnan tulisi olla niin armollinen yhteisö, että sinne voi tulla kaikissa tilanteissa saamaan rohkaisua.
Topi lähestyi kolmea suuntaa myös niin, että miltä seurakunta näyttäisi, jos yksi niistä puuttuisi. Jos up-suunta puuttuisi, niin saattaisimme kokea yhteyttä ja suuntautuisimme ulospäin, mutta meillä ei olisi tarjottavana Jeesusta, johon turvata. Meistä voisi tulla hyväntekeväisyyteen keskittyvä yhteisö.
Jos taas in-suunta puuttuisi, niin meillä ei olisi paikkaa, mihin toisimme uusia ihmisiä mukaan. Ulospäin suuntautumisesta voisi tulla irrallista toimintaa, jossa kukin toimisi itsekseen.
Jos puolestaan out-suunta olisi poissa, niin yhteisömme tarina päättyisi ennen pitkää siihen, että me kaikki vanhenisimme veisimme yhteisön mukanamme hautaan.
Voit kuunnella BrunssiKirkon puheen YouTube-tallenteena oheisesta linkistä: https://youtu.be/mqRrqC2ZH-A?feature=shared
KohtaamisRyhmät
Syyskuun myötä KohtaamisRyhmät ovat aloittaneet kokoontumisensa kesätauon jälkeen. Kotisivujen kalenterissa on joidenkin ryhmien kokoontumisajat ja yhteystiedot, kohtaamispaikka.net/events/. Jos etsit itsellesi KohtaamisRyhmää, niin voit myös tulla kysymään sunnuntain KohtaamisPaikassa tai laitaa viestiä topi.viitasalo@kohtaamispaikka.net
Iltapäivä Jumalan äänen kuulemisesta
Su 10.9. klo 14-16.30
”Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.” (Joh. 10:27)
Miten ja missä voin kuulla Jumalan äänen? Mitä jos mitään ei kuulu? Voiko kuulemista oppia? Voisinko minä olla Jumalan rohkaisun välikappalleena toisille? Tervetuloa yhteiselle löytöretkelle näiden kysymysten ääreen.
Paikka: Valtiontalon 2.krs. kabinetti, Kilpisenkatu 8. Oven yläpuolella lukee ”Jyväskylän seurakunta” ja ”Forenom”. Paina Jyväskylän seurakunnan ovisummeria, niin sinulle avataan ovi.
Iltapäivän järjestää KohtaamisPaikka. Tämän jälkeen messu Kaupunginkirkossa klo 17.
Talouskooste
KohtaamisPaikan hallituksen talouskooste elokuulta:
-tulot 7 039 euroa (koko vuosi 65 957 euroa)
-menot 10 805 euroa (koko vuosi 67 038 euroa)
Jeesus kanssasi – aina ja kaikkialla!
Mika