Suru on asia, joka koskettaa meitä kaikkia ainakin jossakin vaiheessa elämää. Suru tuottaa ainakin itselle itkun, itku ei vie pois surua, mutta tuntuu jotenkin helpottavan sitä. Itkulla on oma tarkoituksensa surun käsittelyssä. Daavidin kuvataan itkeneen yhdessä sotilaiden kanssa niin pitkään etteivät enempää jaksaneet. 1. Sam 30:4. He olivat menettäneet kaikki lähimmäisensä ja kaiken omaisuutensa. Mikään ei tuota suurempaa surua kuin oman läheisen menettäminen. Suru koskettaa niin karskia sotilasta kuin herkkää ihmistä. Sitä ei voi kukaan paeta, mutta siitä on selvitty tai olisiko parempi ajatus, että sen kanssa voi elää. Surun keskellä voimme lohduttaa toista. Lohdutus voi olla itkua toisen rinnalla tai se voi olla vain hiljaa toisen vierellä olemista. Ehkä tärkeintä on vain olla läsnä ja kuunnella. Meillä on myös usko kaiken lohdutuksen Jumalaan, joka on luvannut olla meidän kanssamme aina. Jos tänään olet itkenyt niin paljon ettet enää jaksa, niin lohduttakoon sinua kaiken lohdutuksen Jumala. Voimia sinulle surun keskelle.
Ison kansan joukon sanat: ”Pois elävien joukosta! Tuollainen ei saa elää!” kertovat suuresta vihasta. Paavali ratkaisu seurata Jeesusta merkitsi, että oma kansa hylkäsi hänet. Se merkitsi myös kuoleman vaaraan asettumista. Ison kansan joukon viha kohdistui yksinomaan häneen, vain roomalaisten sotilaiden väliintulo esti väkijoukkoa tappamasta häntä. Hän seisoi yksin kansanjoukon edessä ja otti heidän vihansa vastaan. Jeesus seisoi myös kansanjoukon edessä ja otti heidän vihansa päälleen. Myös hänelle huudettiin kuolemaa. Paavali kesti väkijoukon edessä Jeesuksen Kristuksen ansiosta ja hänen antamassaan voimassa. Ehkä Paavali pelkäsi, miten tässä käy, ehkä hän rukoili, varmasti monia ajatuksia liikkui mielessä kansanjoukon huutaessa. Ainakin minusta tuntuisi pahalta, jos minulle huudettaisiin nuo sanat: ”pois elävien joukosta! Tuollainen ei saa elää.” Sellaisten sanojen kuuleminen on pahinta mahdollista loukkausta minua kohtaan. Vihassa sanotut sanat itsessään satuttavat. Minun arvoni ei ole kuitenkaan ole ihmisten sanoissa. Olen arvokas ja rakastettu Jumalan lapsena. Toivon, että tällaiset ajatukset eivät valtaisi mieltäsi. Sinä olet Jumalalle rakas, hän on rakkaudessaan ottanut päällensä kaiken vihan. Hän on kantanut kaiken vihan, jota ehkä koet tai olet kokenut. Tuo hänelle vihan kokemukset, hän puhuu sinulle hyviä, rakastavia sanoa. Sinä et ole vihattu, vaan rakastettu ja hyväksytty Kristuksen ansion tähden.
Mika M