Tämä on hankala luku. Nälänhädän syynä oli vanha Saulin suvun verivelka, jonka sovittamiseksi tarvittiin useamman ihmisen henki. Siinä sitä on miettimistä, mutta ainakin tämä luku kertoo siitä, että kukaan meistä ei ole irrallinen. Pahat (ja hyvät) tekomme vaikuttavat toisiin ihmisiin ja jopa luomakuntaan. Paljon sen pitemmälle meneviä johtopäätöksiä en osaa tästä asiasta tehdä. Totean vain, että viattomien kärsiminen on usein toistuva teema Raamatussa.
Luku kertoo myös useista sodista filistealaisia vastaan. Tai oikeastaan rauhaa ei koskaan tehty ja taistelut vain puhkesivat aina uudestaan. Taisteluista muistetaan vain niissä voitetut filistealaiset ja heidät surmanneet Daavidin soturit. Jäin miettimään sitä, että miksi nämä tapahtumat merkittiin muistiin. Kenties muistuttamaan jälkipolvia siitä, että ennenkin on kohdattu ylivoimaisilta tuntuneita vihollisia ja selvitty.
Jeesuksen ylösnousemuskertomuksessa on monta mielenkiintoista piirrettä. Esimerkiksi ylösnousemuksen ensimmäiset todistajat, eli naiset, jotka kävivät haudalla, eivät aluksi kertoneet asiasta kenellekään, koska he pelkäsivät. Mitähän he oikeastaan pelkäsivät? Sitä, että heitä ei uskota? Naurunalaiseksi tulemista? Heidänhän ei ollut määrä kertoa asiasta kenelle tahansa, vaan Jeesuksen opetuslapsille, joiden olisi luullut olevan kaikkein helpoin kuulijakunta.
Tämä tietenkin kertoo siitä, kuinka vaikea asia oli uskoa ylösnousemukseen. Sen vuoksi onkin aika hämmästyttävää, kuinka moni oli valmis ottamaan tuon sanoman vastaan helluntain jälkeen. Tai oikeastaan ei niin hämmästyttävää, kun lukee luvun loppuosasta löytyvää listaa merkeistä, jotka seurasivat Jeesukseen uskovia. Luku päättyy lakonisesti: ”Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.” Tämä on asia, jota uuden toimintakauden alkaessa on hyvä rukoilla seurakunnassa.
Marko