Paavali puhuu tässä luvussa antamisesta keräykseen Jerusalemin kristityille. Hän pyrkii monin tavoin vakuuttamaan korinttilaiset siitä, että antaminen on hyvä juttu. Hän kertoo, miten köyhät makedonialaisetkin ovat olleet anteliaita. Ei pakosta, vaan he pyytämällä pyysivät saada osallistua keräykseen. Tämä kumpusi makedonian uskovien ylitsevuotavasta ilosta.
Paavali vetoaa korinttilaisiin: Koska makedonialaiset ovat olleet anteliaita ja Jeesuskin on ollut antelias (jae 9), niin olkaa tekin! Sitten hän muistuttaa, että hän ei käske, mutta koettelee näin korinttilaisten rakkauden aitoutta.
Minulle nousee tästä mieleen hetki, jolloin annoin ensimmäistä kertaa rahaa Jumalan valtakunnan työhön. Olin vasta tullut uskoon. Olin ehkä kuullut jonkun opetuksen antamisesta. Sitten olin verkkopankissa ja olin syöttänyt sinne maksutiedot. Sitten mietin, klikkaanko ”maksa”. Se oli tavallaan minun rakkauteni aitouden koettelun hetki ja oikeasti kamppailin ajatuksissani: Kukaan ihminen ei näe tätä. Tämä on minun ja Jumalan välinen asia. Tässä ei ole mitään järkeä, jos Jumalaa ei ole olemassa, mutta koska uskon että Hän on, niin klikkaan ”maksa”.
Koin sen omana uskontunnustuksenani. Samalla koin iloa ja vapautta. Minusta tuntui, että jonkinlainen rahaan liittyvä kahle hellitti otettaan. Ei minun elämäni kaatunutkaan, vaikka annoinkin omastani. Elämäni turva ja pääasia ei olekaan raha, vaan Jumala. Saan olla antamalla mukana Jumalan suunnitelmissa tässä maailmassa. Mahtavaa! Jos sinusta tuntuu, että raha näyttelee liian suurta roolia elämässäsi, niin hyvä lääke siihen on antaminen.
Topi