1. Aik. 25, Luuk. 18

1 Aik. 25

Luuk. 18

Ei tule koskaan lannistua rukoilemaan, kuten ei sekään leskivaimo lannistunut, jota tuomari ei suostunut auttamaan. Kyllä Jumala kuulee ja auttaa niitä, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi (18:1-8). Jos ei rukoilla, niin sitten ei saada rukousvastauksia. Onkohan lopun aikoina tällainen kutsu rukoukseen ja usko sen mahdollisuuksiin kadonnut, vai mitäköhän Jeesus tarkoitti jakeessa 8? Minulle rukous ei ole helppoa. Itse huomaan aina laiskistuvan kun asiat ovat kunnossa ja elämä soljuu mukavasti eteenpäin. Kun sitten vaikeuksia ja murheita tulee, se ihmeesti aktivoi rukouselämääkin. Viime aikoina on työssä ollut aika rankkaa ja olen usein pyöräillessäni töihin jakanut sydämen huoliani Jeesukselle pyytäen viisautta ja apua. Monta kertaa asiat ovat menneet eteenpäin yllättävilläkin tavoilla ja usein olen kiitollisin mielin palannut kotiin. Kiitos Jeesus!

Rukous on vuorovaikutusta ja apua pyytäessä saattaa joutua myös tutkiskelemaan myös omaa itseään ja sydäntään. Vertailu toisiin ei ole rakentavaa, mutta kun saamme ymmärrystä omasta tilastamme, on tuo publikaanin rukous tosi puhdistava ja vapauttava:” Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!” (13).

Jeesus näyttää esimerkkiä muille ottamalla vastaan lapset ja sokean kerjäläisen, joita muut eivät pitäneet arvossa. Mekin saamme olla  lapsenkaltaisia Jumalan lähellä. Ottakaamme valtakunnan lahjat ja kosketus vastaan niin kuin lapset, innokkain, odottavin ja turvallisin mielin. Isä pitää huolta lapsistaan! Lisäksi voisi pohtia Jeesuksen kysymystä:”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” 

“Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!”

Juha