Jumalan anteeksiantamista on vaikeaa ymmärtää. Vanhassa Testamentissa on lueteltu Israelin kansan kohdalla monia monia erilaisia syntejä, joita he tekivät. Nämä synnit olivat ulkonaisia tekoja. Uudessa Testamentissa synti listaan lisätään vielä meidän kaikki ajatuksemme ja sanamme. Jokaisen meistä on tunnustettava syntisyytemme Jumalan edessä. Kun ymmärrämme syntisyytemme, niin meidän on vaikea käsittää Jumalan anteeksiannon määrää. Onko oikeasti kaikki synnit annettu anteeksi, kun uskomme. Yhtenä päivänä kuuntelin erään ystäväni selitystä, miksi hän luopui uskostaan. Hän luetteli yhtenä syynä, että kaikki synnit ovat liian helposti kuitattu, ihmisen pitää kantaa oma vastuunsa eikä sälyttää vastuuta jonkun toisen päälle, En alkanut väittelemään hänen kanssaan, koska olimme jo aikaisemmin keskustelleet monet kerrat asioista. Mieleeni tuli, että meidän on vaikeaa hyväksyä armoa. Helpompaa olisi jos emme olisi kiitollisuuden velassa, vaan joutuisimme hyvittämään teoilla syntimme edes jollakin teolla. Lisäksi on vaikeaa ottaa vastaan anteeksiannon lahjaa, on vaikeaa hyväksyä, että kaikki menneet teot on annettu anteeksi. Anteeksiantohan ei tarkoita oman vastuun pakenemista. Armo kuitenkin tarkoittaa, että Kristus on kantanut syntimme ristillä. Kaikki on annettu yksinkertaisesti anteeksi uskon kautta. Kannan syntisten tekojeni seurauksia, mutta voin hyväksyä, että olen Jumalan lapsi, jolla on armahtava Isä. Isäni ei hylkää minua, vaan antaa anteeksi, kun käännyn hänen puoleensa. Hän on itse Kristuksessa kantanut syntimme, syyllisyytemme, taakkamme. Minun on vain käännyttävä hänen puoleensa ja ottaa vastaan anteeksiannon lahjana. Tänäänkin minun tulee taas se tehdä ja saan armon osakseni.
Terveeseen oppiin kuuluu kaikin voimin hyvän tekeminen. Paavali kehottaa Titusta johtajana olemaan esimerkki hyvän tekemisessä. Terveessä opissa on läsnä armollinen ja hyvä Jumala. Jumalan armon ymmärtäminen johtaa elämään, jossa armahtaa toisia. Armolliset sanat ja teot edistävät hyvää toisen ihmisen elämässä. Vapaus kaikesta vääryydestä johtaa hyviin tekoihin. Mitä kaikkea vapaus vääryydestä voi olla? Itselle tulee mieleen hyvin pieniä, mutta mielestäni tärkeitä asioita tai tekoja, jotka edistävät hyvää. Jos teen työni mahdollisimman hyvin, niin edistän hyvää toisten elämässä. Omassa työssäni kohtaan paljon nuoria ihmisiä. Jos sanoillani rohkaisen heitä niin voin mahdollisesti edistää hyvää heidän elämässään. Toisinaan joudun sanomaan heille myös ikäviäkin asioita, muistuttaa tekemättömistä tehtävistä. Kuitenkin tuntuu, että ihmisten rohkaiseminen tekemään omia valintoja on ollut hedelmällisempää kuin asioiden tekemättä jättämisestä muistuttaminen. Lannistavilla sanoilla on lyöty monesti leima varsinkin nuoren mieleen, joka on voinut jopa estää hyvien asioiden tapahtumisen hänen elämässään ja voinut jopa katkeroittaa hänen mielensä. Monia tällaisia ikäviä tarinoita on joutunut lukemaan lehdistä. Terveen opin mukainen opetus yhdessä sitä todistavan elämän kanssa johtaa ihmiset Jumalan hyvyyden äärelle, hänen armonsa ja rakkauden luokse. Kaikessa tulee kuitenkin muistaa Jumalan armo itseä ja toisia kohtaan, rehellisyys omien virheiden, syntien tunnustamisessa tuo aina armon puhdistavalle lähteelle.
Mika M