Est. 2, Joh. 20

Est. 2

Kuningas muisti Vastin, kun viha oli asettunut. Mitä lie tuuminut, saattoiko jopa kaduttaa, jos osasi katua. Uuden vaimon etsimisen menetelmä vaikuttaa uholta: haalittiin koko valtakunnasta nuoria naisia Suusanin linnaan naisten taloon. Persiassa oli juutalaisia, koska kaikki eivät olleet palanneet pakkosiirtolaisuudesta takaisin. Juutalaissyntyinen Ester joutui linnaan haalittujen naisten joukkoon. Linnassa palveli juutalainen Mordokai, jonka ottotytär Ester oli. Ester sai heti alkuun hyvän kohtelun ja kauneudenhoitoa.

Jos tulkitaan tekstin tapahtumia vertauskuvallisesti, vertaan, miten Esteriä (ihminen) valmistettiin tehtäväänsä, kaunistettiin. Ja vielä: Ester (ihminen) teki niin kuin Mordokai (Pyhä Henki) käski. Lisäksi: Mordokai paljasti salaliiton suunnitelmat, joissa kuninkaan surmaa suunniteltiin (alamaisuus kuninkaalle).

Millaiset kaunistuskuurit sinä olet käynyt läpi tai mitä on meneillään? Voimia vaan, tehtäviin valmistetaan.

Joh. 20

Tämä on niin ihana luku. Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen kuolleista ylösnousemisensa jälkeen. Magdalan Maria oli keskeisessä roolissa näkemässä ja kokemassa rakastamansa Jeesuksen surressaan hänen kuolemaansa ja ruumiin katoamista haudasta. Ruumiin katoaminen haudasta on varsin harvinainen ilmiö!

Minua on tässä luvussa hämmentänyt ”pikkuhelluntai”. Jeesus nimittäin puhalsi opetuslasten päälle Pyhän Hengen jo tässä vaiheessa (22). Mitä se mahtoi tarkoittaa, mihin se varusti? Jeesus jakeessa 23 antoi auktoriteettia suhteessa synnin päästöön ja pidättämiseen (minulle hankalasti käsitettävä asia).

Helluntaina laskeutunut Pyhä Henki sai aikaan huomattavasti voimakkaamman muutoksen ja huomattavasti suuremmassa väkijoukossa ja välittömästi. Mekin kuulumme siihen väkijoukkoon, joka elää Pyhän Hengen varustuksesta. Nyt on vielä aikaa elää Pyhän Hengen varustuksessa ja kuulla Hänen johdatuksensa. Ihan tänään.

Pirkko