”Sano viisaudelle: »Sinä olet sisareni», kutsu ymmärrystä ystäväksesi. Silloin varjellut toisen vaimolta, vieraalta naiselta, joka viekoittelee.” (Jakeet 4-5) Mielestäni Sananlaskuissa on merkillepantavaa, että hyvän ja menestyksekkään elämän takaajana (oli mittari mikä tahansa) pidetään kerta toisensa jälkeen viisautta ja viisauteen pyrkimistä. Mitä viisaus oikeastaan on ja miten siinä voisi kehittyä?
Isto Ruoppila (2015) kirjoittaa, että viisauden perustana oletetaan olevan useita tekijöitä, kuten joustava ja kiteytynyt älykkyys, luovuus, avoimuus uusille kokemuksille, sosiaaliset taidot, itsesäätely, eettinen arvosuuntautuminen sekä kohtuullinen itsearvostus. Lisäksi Ruoppila mainitsee voimakkaan halun oppia elämästä ja itsestä. Lista saattaa tuntua masentavalta, jos useimmat meistä tunnistavat olevansa ainakin toisinaan välinpitämättömiä, passiivisia, epävarmoja sekä sosiaalisesti lahjattomia. Mikä avuksi, jos sisimmässään toivoisi kasvua kohti viisautta, mutta näkee lähinnä omat vajavuutensa?
Ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessä, luvussa 1, jakeessa 24 sanotaan näin: ”Kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.” Minä ymmärtäisin niin, että usko Kristukseen ei tarkoita oikeutta ajatella, ettei ihmisen kannattaisi ja tulisi pyrkiä myös Ruoppilan kuvailemaan viisauteen. Ruoppilan kuvailema viisaushan pitää sisällään Jumalan mielen mukaisia asioita, kuten oikeanlaisen lähimmäisyyden sekä arvostuksen Jumalan luomaa maailmaa kohtaan. Olisiko pointti siis se, että usko Kristukseen vapauttaa meidät ajattelemasta, että viisaus olisi jotain kaukaista ja tavoittamatonta, jota kohti meidän täytyy ponnistella yksin ja epätoivoisesti? Jos pointti olisi siinä, että Jumala antaa voiman ja tarvittavat tilaisuudet henkilökohtaiseen kasvuun? Että Jumala järjestää tiellemme oikeita ihmisiä opettamaan meitä. Että jokainen meistä voi sisimmässään luottaa siihen, että olemme täydellisen rakastettuja, hyväksyttyjä ja varjeltuja, kun Jeesus on kuollut puolestamme ja sitoutunut olemaan kanssamme kaikki päivät maailman loppuun saakka. Ehkä näistä lähtökohdista käsin voimme todella kasvaa syvälliseen viisauteen.
Ihan lopuksi vielä ote Pekka Simojoen lastenlaulusta Yksi plus yksi: ”Joku on viisas / niin kuin presidentti / tai professori yliopiston / Mutta viisaampi voi olla Maija tai Pentti / kun aarre Taivaassa hänellä on!”
Ruoppila, I. 2015. Vanhuus. Artikkeli oppikirjassa Ihmisen psykologinen kehitys. PS-kustannus.
Esteri