Sananl. 28, Apt. 19

Sananl. 28

Apt. 19

Nykyisen Turkin alueella sijaitsevasta Efesosta tuli toinen tärkeä tukikohta. Paavali luotti sanojen voimaan keskustellen synagogassa ja puhuen rohkeasti ja vetoavasti Jumalan valtakunnasta. Kun jotkut kuulijat kovettivat sydämensä alkaen puhua julkisesti pahaa Herran tiestä, Paavali lähti seurueensa kanssa jatkamaan opetustaan Tyrannoksen kouluun. Hän valitsi oman tiensä ja siirtyi eteenpäin. Tuli tässä mieleen Jeesuksen ohjeet opetuslapsille (Matt.10:14), jossa hän antaa ohjeeksi siirtyä eteenpäin, jos opetuslapsia ei haluta kuunnella. 

Monet muutkin Jeesuksen opetuslapsilleen antamat matkaohjeet toteutuivat: “ Taivasten valtakunta on tullut lähelle. Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä” (Matt.10:8). “Jumala teki ennennäkemättömiä voimatekoja Paavalin kätten kautta. Jopa vaatekappaleita vietiin sairaiden päälle, ja taudit kaikkosivat ja pahat henget lähtivät pois” (11). Näin ihmeet ja merkit seurasivat julistusta.

Suuri ihme oli myös se, miten Herran pelko valtasi kaikki ja alkoi synnintunnustus, jonka seurauksena uskoon tulleet halusivat tuhota taikuutta koskevat kirjat. “Näin Herran sana osoitti voimansa ja levisi yhä laajemmalle”(20).

Efeson mellakka oli yksi seuraus herätyksestä. Jeesukseen uskovat alkoivat haitata kaupungin käsityöläisten elinkeinoa ja kaupungin tehtävää “vaalia suuren Artemiin temppeliä ja hänen taivaasta pudonnutta kuvaansa”. Efeso oli kreikkalainen kaupunkivaltio ja se taisi pelastaa kaupungin totaaliselta kaaokselta. Kaupungin sihteeri sai joukon rauhoittumaan ja ehdotti asian käsittelyä demokratian periaatteita noudattaen laillisessa kansankokouksessa.

Lukiessa tätä on syytä muistaa, että vaikka tapahtumia riitti luvussa paljon, ne koskevat yli kahden vuoden jaksoa. Paavali oli kärsivällinen ja kutsumustietoinen apostoli, joka jaksoi Jumalan voimalla ja ystävien tuella päivästä toiseen. Varmaan myös luvun alussa kerrotulla Pyhän Hengen vuodatuksella oli tärkeä osuus Efeson herätyksen vaikuttavuuteen. 

“Tule Pyhä Henki, lailla tulen, lailla tuulen. Tule Pyhä Henki, tule köyhään sydämeen!”

Juha