“Maa on täynnä Herran tuntemusta.” Jeesusta koskevat kuvaukset täyttävät ilolla. Hän joka “ei tuomitse silmämitalla” on ainoa todella oikeamielinen. Hän joka vastaa väkivaltaiselle, ei väkivallalla vaan “sanansa sauvalla” ja “huultensa henkäyksellä”. Ja mitä Herran tuntemus saa aikaan, se kun opimme tuntemaan tämän Jeesuksen? “Kateus haihtuu” ja “katkeruus häviää”, “kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota”.
Tämän päivän tekstissä varoitellaan epäjumalien palveluksesta, mutta minua puhuttelivat erityisesti jakeissa 9-10 niin ikään varoittavana esimerkkinä mainitut Israelilaiset jotka nurkuivat takaisin Egyptiin lihapatojensa ääreen. Korinttilaiset taistelivat sen kanssa, etteivät ajautuisi takaisin vanhoihin tapoihinsa ja vanhaan elämäänsä ennen Jeesuksen tuntemista. Olen omalla kohdallani viime kuukausina pohtinut paljon, mikä ihme saa Jumalan armon ja lupausten alla kulkevan ihmisen haikailemaan takaisin entiseen.
Ne jotka tuntevat minut tietävät että olen rukoillut monta kuukautta, että Jumala vapauttaisi minut migreenistä, josta olen kärsinyt lapsesta saakka. Syksyllä koin että Jumala rohkaisi minua rukoilemaan vapautusta ja hän avasi silmäni näkemään, että hän on luvannut saman myös sanassaan. Jumala on vienyt paljon eteenpäin: tauti on vähä vähältä menettänyt otettaan ja uskon, että hän vie perille saakka. Mutta. Jokaisen kohtauksen alkaessa mieleeni palaavat samat kiusaavat ajatukset. Onko Jumala todella sanonut? Onko hän todella luvannut? Ei hän voinut minua tarkoittaa, miksi olisikaan. En varmaan ole matkalla minnekään! Me haluamme takaisin Egyptiin lihapatojemme ääreen!”
Pohdin, mitä hyvää minun “egyptissäni” oli, ei ainakaan lihapatoja. Se oli tila mielen tila, jossa en aktiivisesti uskonut Jumalan luvanneen minulle mitään erityistä, mielentila jossa en voinut pettyä häneen. Vastoinkäymisten iskiessä koen aina kiusausta palata siihen tilaan jossa en voinut pelätä pettyväni Jumalaan. Kanssa uskovien tuki on ollut näissä hetkissä korvaamatonta.
Uskon että moni, kenties me kaikki otamme tahoillamme kipeitä askelia matkalla Jumalan tuntemiseen. Vahvistetaan toisiamme. Yksin olemme kovin heikoilla, mutta Isä on antanut meidät turvaksi toisillemme.
Isä, sinä joka halkaisit Punaisenmeren, sinä joka olet väkevä ja voimallinen, Alku ja Loppu, sinä olet kirjoittanut sanasi myös meille, olet omistanut lupauksesi myös meille. Anna meille voimaa ja rohkeutta elää Sinun todellisuudestasi käsin, tulla paikalle, jossa voimme pettyä sinuun, jotta voisimme itse kokea uskollisuutesi ja rakkautesi, tulla lähemmäs sinua. Auta meitä tukemaan toisiamme näillä matkoilla, niin kuin olet tarkoittanut.
Ada