Tänään tartun ihan tähän ensimmäiseen jakeeseen “Sinä olit minulle vihoissasi, mutta vihasi väistyi ja sinä lohdutit minua.”
Minussa tämä jae nostaa selkärangasta vastareaktion, sillä se muistuttaa minua arvaamattomasta, mielivaltaisesta ihmisestä, joka yhdessä hetkessä yllättäen raivoaa ja pian on hyvällä tuulella ja odottaa kiitosta. Haluan pysähtyä tähän, sillä meidän Jumalamme ei ole tällainen.
Jumalan “viha” ei ole yllättävää mielivaltaista räyhäämistä tai manipuloivaa vallankäyttöä. Jumala on johdonmukainen ja tarjoaa viimeiseen saakka parempaa vaihtoehtoa. Hän tietää, mitä on lopulta pelissä ja mitkä ovat kaikki mahdolliset muut lopputulokset. Kun kiitämme häntä, emme ole helpottuneita siitä, että sentään hän ei raivoa, vaan kiitämme häntä joka on kaiken hyvän lähde, kiitämme siitä, että hän on totisesti saattanut kaiken hyväksi!
Olen tällä viikolla ottanut Jukka Norvannon opetukset tuekseni ja se on ollut hyvä päätös! Ymmärsin ensimmäistä kertaa jakeen 29 “Se joka syö ja juo ajattelematta, että kyseessä on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion”. Olen aina ajatellut ilman muuta, että “Kristuksen ruumis” on tässä yhteydessä viittaus leipään, mutta Norvannon mukaan Paavali puhuu tässä seurakunnasta Kristuksen ruumiina. Näin ajateltuna jae tukee koko kirjeen muuta viestiä: Korintin seurakunnan ydinongelma oli se, ettei heistä ollut tullut yksi ruumis, samaa Jumalan perhettä. He muistuttivat vastahakoisia kanssamatkustajia jotka ovat joutuneet kiusallisesti samaan pelastusveneeseen. He eivät huolehtineet toisissaan, joten heidän joukossaan oli paljon “heikkoja ja sairaita”. Osa oli käytännössä suljettu yhteyden, Kristuksen ruumiin ulkopuolelle taustansa tai asemansa vuoksi.
Iloitsen tämän äärellä siitä, miten paljon KohtaamisPaikassa ja seurakunnissa yleensäkin tänä päivänä pyritään tietoisesti madaltamaan raja-aitoja, jotta kaikilla olisi mahdollisuus tulla osaksi seurakuntaa taustastaan ja elämäntilanteestaan riippumatta. Samalla uskon, että yhteyden löytäminen ja ylläpitäminen ovat aikamme isoja haasteita, erityisesti yksilötasolla. Ajattelen, että tässäkin asiassa lopulta ei onneksi ole kyseessä sprintti, eikä edes maratoni vaan enemmänkin patikkamatka, johon kuuluu luonnostaan erilaisia vaiheita ja aina on mahdollisuus arvioida reittivalintaa uudelleen ja rukoilla tarkempia koordinaatteja.
Kiitos Jeesus, että meidät on tarkoitettu osaksi niin hienoa ja ihmeellistä asiaa kuin “Kristuksen ruumis”. Emme tosiaan useinkaan edes ymmärrä, miten upea ja tärkeä asia se on. Kirkasta meille paikkamme osana uskovien yhteisöä. Näytä, miten voimme tukea lähimmäisiämme tässä yhteisössä, jottei ketään suljettaisi ulos.
Ada