Päivän Uuden testamentin kohta pitää sisällään kuuluisan jakeen: ”Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.” (Jae 10) Raamattu sanoo hyvinkin suoraan, että on olemassa murhetta, joka on hyväksi, joskin samaan hengenvetoon todetaan, että maallinen murhe on vakavaa – se tuottaa kuoleman. Tarkalleen ottaen jakeessa sanotaan, että Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen. Mitä on ennen parannusta? Minun nähdäkseni parannusta enteilee jonkinlainen väärä asennoituminen, teko tai elämäntapa. Murhe siis syntyy niistä, ja lopulta ihminen tämän murheen painamana joutuu kääntymään Jumalan puoleen. Prosessi on Paavalinkin mukaan kivulias, mutta lopulta ihminen päätyy prosessin myötä lujalle maaperälle.
Vastineeksi siitä, miten Jumalan mielen mukainen murhe auttaa ihmistä, on hyvin mielenkiintoista miettiä, mitä tapahtuu siinä kohdassa, kun ihminen tukahduttaa Jumalan mielen mukaisen murheen. Näkisin, että tämä voi tapahtua esimerkiksi pakenemalla syyllisyyttä tai puolustamalla ajattelutapaa, joka ei ole sopusoinnussa kristillisen maailmankuvan kanssa. Ihmiselle voi tulla hetkellisesti parempi olo. Ei tarvitse kohdata ikäviä asioita ja saa olla itse oman elämänsä herra. Mutta mitä tapahtuu ihmiselle, joka elää tukahdutetun syyllisyyden tai tietoisuuden kanssa? Tällaisen ihmisen minäkäsitys tai maailmankuva ennen pitkää vääristyy. Joskus ihminen suorastaan sairastuu. Tällaisia tarinoita käsitelläänkin usein populaarikulttuurissa, esimerkiksi Liane Moriartyn kirjassa Hyvä aviomies tai televisiosarjassa Munkkivuori.
Joskus tuntuu tympeältä, että kristityn elämään kuuluu Jumalan mielen mukaista murhetta, jota ei-uskova ei läheskään aina koe. Miksi pitää tulla huono omatunto silloinkin, kun muille ei tule? Miksi pitää kulkea vastavirtaan, vaikka kaikki muut olisivat iloisia? Niin, kristityn elämä ei ole aina helppoa. Joissain asioissa se voi olla jopa vaikeampaa kuin ei-uskovan elämä. Ehkä kuitenkin jos katsomme pidemmälle, voimme nähdä, että mikäli ihminen pääsee yli siitä kipeästä prosessista, jota kutsustaan oikein tekemiseksi, on hänellä lopulta paljon parempi olla. Ja toisaalta jos ei olekaan, niin saamme luottaa siihen, että viimeistään perillä Taivaassa ymmärrämme, miksi meidät pantiin kaikkien näiden koetusten läpi.
Esteri