Tämä luku alkoi hyvin samankaltaisesti kuin eilinen luku. Taas puhutaan Egyptistä ja varoitetaan siihen turvautumisesta ja kehotetaan palaamaan Herran luokse. Tässä siis esitetään Egypti ja Herra vastakohtina, ja kansa voi turvautua vain toiseen. Jotta tämän voisi ymmärtää, niin pitää tutkia, mitä teksti oikein sanoo Egyptistä. ”He luottavat sotavaunujen määrään.” Egypti on siis sotilaallinen mahti, joka luottaa voimaan ja varmasti myös väkivaltaan. Siltä kuitenkin puuttuu moraalinen kompassi:
Farao oli maassaan jumalan asemassa. Sen vuoksi hänen käskyjään ei tarvinnut perustella mitenkään, eikä hänen tarvinnut noudattaa mitään sääntöjä. On helppo ymmärtää, että tällaisen tahon kanssa liittoutuminen oli hyvin vaarallista. Tietenkin mukana olivat myös epäjumalat. Tekstissä puhutaan hopeisista ja kultaisista epäjumalista, joita israelilaiset olivat alkaneet palvoa. Egyptissä tuota lajia olisi ollut tarjolla vielä paljon enemmän.
Minulle tämä teksti varoittaa siitä, että ulkoisen turvan hakeminen vie helposti ojasta allikkoon. Se tuntuu kovin tutulta ja ajankohtaiselta myös meidän aikaamme ajatellen.
Mikä on oikea evankeliumi? Se on se, minkä Jeesus itse ilmoitti. Tämä on teemana tässä luvussa. Paavali korostaa, että sanoma Jeesuksesta ei ole ihmismielen mukainen, vaan siinä on jotain yllättävää, jopa paradoksaalista. Kun pitää tämän mielessä, ei ole sinänsä ihmeellistä, että tulee ”toisenlaisia evankeliumeja”. Ne ovat kuitenkin vaarallisia.
Paavali kertaa oman historiansa pääpiirteittäin. Kaikki tämä on erittäin arvokasta tietoa. Hän vahvistaa olleensa kiihkeä seurakunnan vainoaja. Siitä huolimatta Jumala oli valinnut hänet työhönsä jo hänen äitinsä kohdussa. Ajoitus voi tuntua vähän yllättävältä. Siis jo silloin, kun Paavali oli vainoaja, hänet oli valittu. Yllättävyyden lisäksi se on myös lohdullista ja rohkaisevaakin. Jumala on valinnut myös suurimman vastustajansa olemaan rakkautensa kohteena ja työnsä välikappaleena jo silloin, kun hän vielä avoimesti taistelee vastaan.
Vaikka Paavali tässä korostaa riippumattomuuttaan toisista ihmisistä, niin hän kuitenkin vertasi kokemuksiaan ja sanomaansa Jeesuksen alkuperäisten opetuslasten kanssa. Heidän julistuksensa oli samanlainen. Hän kertoo nähneensä jopa Pietarin kolme vuotta kääntymisensä jälkeen. Ei siis ole olemassa ”paavalilaista evankeliumia”, joka on erilainen kuin vaikkapa Pietarin julistama. Seuraavissa luvuissa tästä puhutaan tarkemmin, mutta tästäkin luvusta löytyy tämä kiteytymä:
Kristus uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmasta, niin kuin oli Jumalan, meidän Isämme, tahto.
Parilla lauseella on sanottu valtavasti asioita. Tämän varassa on hyvä jatkaa uuteen päivään.
Marko