“– Kuunnelkaa tarkasti, herkistäkää korvanne, nujertakaa ylpeytenne – Herra puhuu! Antakaa Herralle, Jumalallenne, kunnia, ennen kuin tulee pimeä ja te kompastutte hämärillä vuorilla. Silloin te odotatte valoa, mutta hän muuttaa sen pimeydeksi, synkäksi yöksi. Jos ette ota vastaan tätä varoitusta, minä itken teidän ylpeyttänne. Salassa minä itken ja valitan, kyyneleeni valuvat virtanaan, kun Herran kansa viedään vankeuteen. Minä itse nostan helmasi sinun pääsi yli, niin että kaikki saavat nähdä alastomuutesi.” Jer. 13:15-17, 26
Puhuessasi toiselle ihmisille, odotat hänen kuuntelevan sinua. Hänen kehonsa kieli kertoo kuunteleeko hän sinua. Muistan kuinka huonokuuloinen ukkini piti kämmentä korvan takana kuunnellakseen uutisia, silloin hän todella herkisti korvansa kuunteluun. Korvan herkistäminen kuvaa hyvin kuinka tulisi kuunnella toista. Jumalan suhteen korviemme pitäisi erityisen herkistyneitä. Ylpeys johti ihmisen lankeamiseen pois Jumalan äänen kuulemisesta. Ylpeys on kapinaa Jumalaa vastaan, se ei arvosta Jumalan neuvoja. Ylpeä luottaa omaan viisauteensa ja omaan voimaansa, sellainen ihminen on pimeässä ja kompastuu. Nujertakaa ylpeytenne. Se nujerretaan vain polvistuminen Jeesuksen ristin juurelle. Ylpeyden nujertaminen vaatii nöyrtymisen oman heikkouden tunnustamiseen. Antakaa Jumalalle kunnian ennen kuin tulee pimeä, valo loistaa meissä. Se ohjaa meidät näkemään oman kykenemättömyytemme pelastaa itsemme omilla voimilla.
Ylpeä ihminen on todellisuudessa alaston. Paavali puhuu kuinka me odotamme taivaalliseen asuun pukeutumista, jossa ei enää olisi alastomia. Ylpeys on synti, johon ihminen lankesi ja sen jälkeenymmärsi olevansa alaston ja häpesi sitä. Meidän tulee verhota alastomuutemme, syntisyytemme, Kristuksen vanhurskaalla puvulla. Hän kutsuu meitä joka päivä luopumaan ylpeydestämme ja turvautumaan hänen vanhurskauteensa ja tekoonsa. Nyt joudumme huokailemaan ahdistuneina oman syntisen ylpeytemme kanssa ja kaipaamme pukeutua taivaalliseen asuun. Kerran alastomuutemme tulee lopullisesti häviämään, elämä tulee kätkemään sisäänsä sen, mikä on kuolevaista. 1. kor. 5:2-4 Tässä toivossa saamme tänäänkin elää.
“Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin. Kehotamme teitä, veljet: ojentakaa kurittomia, rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja ja olkaa kaikkia kohtaan kärsivällisiä. Katsokaa, ettei kukaan maksa pahaa pahalla. Pyrkikää aina tekemään hyvää toisillenne ja kaikille ihmisille. Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.” 1 tess. 5:11, 14-15, 23
Rohkaisu ja toisen vahvistaminen on kristityn velvollisuus, emme saa painaa toista alas millään tavalla. Toisen rohkaiseminen tapoja on monenlaisia, palautteen vastinparina ei voi olla alaspainaminen, mutta ikävistä asioistakin pitäisi pystyä keskustelamaan toisen kanssa,. Kuriton ei noudata ohjeita vai ymmärtääkö hän toimivansa väärin toista kohtaan. Voinko antaa toiselle korjaavaa ns. hampurilaispalautetta vai onko sekin kuitenkin pohjimmiltaan rohkaisua,. Ajattelin, että ojentamisen tarkoituksena on toisen saamisen ymmärtämään tekojensa seurauksia, samalla kuitenkin pitää itse valmistautua vastaanottamaan palautetta. Kun ojennan toista niin pyrin sillä rohkaisemaan toista pitämään kiinni evankeliumista sellaisena kuin se on tarkoitettu. Arka katsoo omiin voimiinsa ja pelkää luottaa armahtavaan Jumalaan. Mooses peitti kasvonsa kohdatessaan ensimmäistä kertaa Jumalan, Pietari sanoi Jeesukselle: mene pois luotani, sillä minä olen syntinen ihminen. Jeesus ei mennyt pois, vaan rohkaisi arkaa Pietaria. Mooses puhui lopulta Jumalan kanssa kasvoista kasvoihin eikä enää pelännyt, Pietarista tuli rohkea julistaja, joka kuoli sanomansa takia. Seisotaan toistemme rinnalla ja rohkaistaan jatkamaan matkaa eteenpäin. Pidetään kiinni evankeliumista.
Kärsivällisyys on ehkä vaikeinta. On vaikeaa odottaa, on vaikea odottaa Jumalan tekoa, on vaikea armahtaa toista uudestaan ja uudestaan. On vaikea toistaa kärsivällisesti ystävälle kaikkia rohkaisun sanoja, on vaikea kuunnella toista keskeyttämättä ja jopa kuunnella oikeasti, mitä toinen haluaa kertoa sinulle. On vaikeaa kestää toisten heikkouksia, kun omissakin heikkouksissa on kestämistä. Aina hyvän tekeminen ei onnistu, mutta Jumalan armon avulla hyvän tekeminen onnistuu. Hyviä sanoja, rohkaisun sanoja, arvostavasti toiselle vastaaminen, arvostavasti toiseen katsoen edistää hyvää, tuo hyvän mielen, ei pelkästään toiselle, vaan myös itselle. Mutta kun toinen vastaakin minulle tylysti, niin pystynkö vastaan hyvällä. Kaikessa heikkoudessamme voimme rukoilla: itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomia Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.
Mika