“– Vaikka rikoksemme todistavat meitä vastaan, auta, Herra, nimesi ja kunniasi tähden! Monta kertaa me olemme luopuneet sinusta, tehneet syntiä sinua vastaan. Herra, sinä olet Israelin toivo, pelastaja ahdingon aikana! Miksi olet nyt kuin muukalainen, kuin vieras vaeltaja, joka vain yhdeksi yöksi poikkeaa taloon? Miksi olet kuin neuvoton mies, kuin soturi, josta ei ole puolustajaksi? Olethan sinä kuitenkin meidän keskellämme, ja meitä kutsutaan sinun omiksesi. Älä jätä meitä, Herra!” Jer. 14:7-9
Olemme syntisiä, rikoksemme todistavat meitä vastaan, emme voi muuta kuin tunnustaa sen ja anoa armoa Jumalalta. Toisinaan elämäämme voi tulla hetkiä, jolloin Jumala tuntuu olevan kaukana kuin muukalainen, joka on hetken luonani. Kuitenkin tällaisina aikoina uskosta todistaa ikävä Jumalan puoleen. Ikävä kertoo, että uskon Jumalan olevan, mutta kaipaan hänen läheisyyttään. Silloin on aika pysähtyä ja hiljentyä kuuntelemaan Jumalaa. Onko ikävä kuitenkin Jumalasta lähtöisin? Pakottaako hänen läsnäolonsa puute meitä pysähtymään kiireessäämme. Näin uskon, koska syntinen minäni ei kaipaa Jumalaa. Uudestisyntynyt minä kaipaa Jumalan puoleen. Jumalan tunteminen muukalaiseksi tuo kokemuksen neuvottomuudesta. Niissä hetkissä vain Jumalan sanan lupaukset kantavat, usko kantaa minua. On aikoja, jossa epätoivo on niin suuri sisäisesti, että tuntuu kuin minua sahattaisiin rikki. Toisinaan juuri silloin on saanut kokea uskon voiman, lohdutuksen. Jumala ei jätä meitä. Hän on meissä Henkensä kautta. Sen saamme aina uskoa, koska meitä kutsutaan hänen omikseen, hänen lapsikseen. Hyvä Jumala ei lapsiaan hylkää.
“Meidän tulee aina kiittää Jumalaa teidän vuoksenne, veljet. Siihen on täysi syy, koska teidän uskonne kasvaa kasvamistaan ja koska rakkaus toisianne kohtaan yhä lisääntyy teissä kaikissa. Sen tähden me rukoilemme aina teidän puolestanne, että Jumalamme pitäisi teitä saamanne kutsun arvoisina ja että hän voimallaan vahvistaisi teidän haluanne hyvään ja saattaisi päätökseen ne teot, jotka todistavat uskostanne. Näin te kirkastaisitte Herramme Jeesuksen nimeä ja hän kirkastaisi teidät, meidän Jumalamme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armon mukaisesti.”2. Tess. 1:3, 11-12
Joudun aina kohtaamaan oman uskoni heikkouden. Miksi en näe suurempia tekoja? Jeesus sanoo: jos teillä olisi uskoa sinapinsiemen verran, niin voisitte sanoa tälle vuorelle: heittäydy mereen. Te ette voi itsestään tehdä mitään. Paavali näkee Tessalonikalaisten uskon kasvaneen, eikä uskon kasvamiselle ole tullut loppua. Mitä uskon kasvaminen on? Paavali liittää uskoon rakkauden kasvamisen, rakkauden toisia kohtaan. Hän jatkaa vielä: rukoilen, että Jumala voimallaan vahvistaisi haluanne hyvään ja saattaisi päätöksen teot, jotka todistavat uskosta. Teot kirkastavat Herran Jeesuksen nimeä, lisäksi ne vielä kirkastavat Tessanolikalaiset. Mitä kirkastaminen on? Omassa elämässäni tuntuu, että olen enemmänkin puhunut suuria kuin oikeasti uskonut. Onko kyseessä ollut kuitenkin vain uskoa omiin voimiini ja itsestä uskon etsimistä. Kun elämässä ei ole mitään tapahtunut, olen jäänyt epäuskoiseen tilaan tai paremminkin vain staattiseen tilaan. Olen jäänyt hyväksymisen tilaan, että mitään vuoria ei tarvitsekaan siirtää, Joku kaipuu on itsellä kuitenkin herännyt Jumalan tekojen näkemiseen. Mitä Jumalan teot ovat joita odotan? Odotan, että ihmisiä kääntyy Jumalan puoleen, evankeliumin ilosanoma tavoittaa ihmisiä, sairaita paranee ja saan rukouksiin vastauksia, Haluan nähdä uskon tekoja, ei vain tyhjiä sanoja. Onko uskossa kuitenkin kyse pienestä, sinapin siemenestä, joka kykenee murtamaan rakkaudella isommankin kyynisyyden vuoren. Rakkautena vaikuttava usko näkeekin vuoren sijaan armon, joka tekee tien syntisen ihmisen luokse.
Mika