Jer. 34, Hepr. 4

Jer. 34

Hepr. 4

Tämän päivän teksteissä puhutaan monessa kohdassa Herran ja Jumalan sanasta (Jer. 34:1, 8, 12; Hepr. 4:2, 12). Erityisesti Heprealaiskirjeen neljännen luvun jakeet 12 ja 13 ovat usein siteerattuja.

Jumala on puhunut historian aikana monin tavoin ja puhuu vielä tänäkin päivänä. Meillä on Raamattu, josta voimme lukea Jumalan sanoja ja ilmoitusta hänen tahdostaan ja suunnitelmistaan. Jumala puhuu myös armolahjojensa kautta, mutta ei koskaan ohi Raamatun. Kuten eilen totesin, sielunvihollinen tekee kaikkensa, ettemme kuuntelisi ja kuulisi Jumalan sanoja.

Jumalan sanasta ei ole mitään hyötyä, jos sitä ei kuule ja jos se ei sulaudu ihmiseen (Hepr. 4:2). Maailman kohinan ja hälyn keskellä on tärkeää säännöllisesti pysähtyä kuulemaan Jumalan sanoja esimerkiksi lukemalla Raamattua ja rukoilemalla. Tätä on hyvä harjoittaa yksin ja yhdessä seurakunnan kanssa.

Olen viime aikoina miettinyt sitä, miten kuultu sana tulisi ns. lihaksi. Minua on vaivannut ajatus siitä, että tieto on turhaa, jos sitä ei voi soveltaa käytäntöön. Tunnistan itsessäni sen, että minun on helpompi omaksua tietoa kuin laittaa sitä käytäntöön. Taidan siis olla enemmän teoreetikko kuin käytännön toimija. Olen kuitenkin rukoillut, että tämä voisi muuttua. Jään kuuntelemaan, mitä se voisi minun kohdallani tarkoittaa.

Pekka