Jer. 44, Jaak. 1

Jer. 44

Juudan asukkaita oli paennut suuri määrä Egyptiin ja he olivat alkaneet palvoa Taivaan kuningatarta. Wikipedian mukaan tällä jumalattarella oli monta nimeä, joista ehkä nykyään tutuin lienee Astarte. Tämä yllätti minut, koska olisin luullut heidän palvovan jotain nimenomaan egyptiläistä jumalatarta, kuten Isistä, jota myöskin kutsuttiin Taivaan kuningattareksi. Joka tapauksessa Jeremia tietenkin vastusti tätä palvontaa. Vastaus, jonka hän kansalta sai, oli mielenkiintoinen:

”Mutta siitä lähtien kun lakkasimme polttamasta suitsuketta Taivaan kuningattarelle emmekä enää tuoneet hänelle juomauhreja, meiltä on puuttunut kaikkea. Me kuolemme miekkaan ja nälkään!”

Kansa siis ajatteli, että viimeaikaiset kovat ajat olivat seurausta siitä, että he olivat lopettaneet jumalattaren palvonnan. Jeremia osoittaa, että tässä ajattelussa on paha aukko. Tapahtumajärjestys ei ollut se, että ensin Juudan asukkaat lopettivat palvonnan ja sitten tulivat kovat ajat, vaan kaikki kävi juuri päin vastoin. Oli miten oli, tällainen varmuuden vuoksi palvonta on aika laimeaa. Ihmiset eivät olleet oikeasti kiinnostuneita Astartesta, vaan suhtautuivat asiaan vaihtokauppana tai henkivakuutuksena. Samalla tavalla he varmaan suhtautuivat sitten Jumalaankin eli välineenä parempaan elämään. Ei tällainen ole tuntematonta kristillisissäkään piireissä. Voimme hyvinkin ajatella Jeesusta pelkästään antajana. Lähestymme häntä silloin, kun tarvitsemme jotain tai elämässä on vaikeaa ja muulloin hän joutuu olemaan sivuosassa. Niinpä niin, hiljentykäämme hetki miettimään, mitä tarkoittaa lause ”Jeesus on Herra”.

Jaak. 1

Jaakob aloittaa kirjeensä hyvin vertauskuvallisesti kertomalla, että vastaanottajat ovat kaksitoista hajallaan asuvaa heimokuntaa. Näin hän tulee yhdessä lauseessa sanoneeksi aika paljon. Kaksitoista heimokuntaa tietysti viittaa Jaakobin poikiin tai heidän jälkeläisiinsä. Lause ei ole siis pelkästään toivotus, vaan se on myös väite. Seurakunta on siis uusi Israel. 

Muuten sisältö keskittyy koettelemuksiin. Sävy on kuitenkin yllättävän optimistinen. Koettelemukset ovat hyödyksi, koska tulemme selviytymään niistä ja silloin muutumme ihmisinä kestävimmiksi ja eheämmiksi. ”Nykyaikainen” kyyninen ihminen tietysti kysyy, että mitenkäs sitten käy niiden, jotka eivät selviydy. Ja tällä kysymyksellä hän tulee paljastaneeksi itsensä, koska epäuskohan siinä puhuu. Tässä tekstissä ei tällaiselle asenteelle löydy oikein ymmärrystä,  tai kuten Jaakob sanoo: ”Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne. Älköön sellainen luulko saavansa Herralta mitään, kahtaalle horjuva ihminen, epävakaa kaikessa mitä tekee.”

Tämä voi tuntua tylyltä, koska eihän luottamusta pysty itsestään puristamaan. Minulle tuli mieleen tähän pari huomautusta. Ensinnäkin, Jeesuksen puheista löytyy kyllä samanlaista tekstiä. Jostain syystä ne eivät tunnu ainakaan omaan korvaan yhtä kylmiltä. Syynä on siinä, että Jeesus korosti aina Jumalan mahdollisuuksia. Ja tästä päästään toiseen huomautukseen. Nimittäin Jaakob tässä puhuu siitä, että luottamus perustuu Jumalan olemukseen. Jumala vastaa rukouksiin, koska Hän on hyvä. Jos meidän on vaikea luottaa Jumalaan, niin ongelma ei ole henkisissä kyvyissämme. Silloin pitäisi miettiä, että minkälainen suhde meillä ylipäätään on Jumalaan ja minkälainen kuva meillä on Hänestä mielessämme.

Joka tapauksessa minusta tuntuu, että kesken kaiken Jaakob tuli ajatelleeksi, että tulikohan nyt sanottua vähän liian tiukasti. Sävy nimittäin muuttuu tämän jälkeen huomattavan paljon lempeämmäksi:

”Älkää eksykö, rakkaat veljet! Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi. Päätöksensä mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, että olisimme hänen luomistekojensa ensi hedelmä.”

Jaakobin kirjeen oikea sanoma taitaa olla se, että Jumala on tarkoittanut meidät tähän maailmaan muuttamaa sitä. Siksi hän korostaa tekoja, jotka näyttävät kaikille ihmisille, mikä ja minkälainen Jumala todella on.

Marko