Jeremian kirjassa palataan ajassa taaksepäin. Nyt ei olla vielä Babylonian vallan alla, vaan kuningas on Josia ja kaikki on ulkoisesti hyvin. Kuitenkin Baruk, joka toimi Jeremian kirjurina, murehtii kaikkia niitä profetioita, joita hän kirjoittaa muistiin. Tähän tilanteeseen hän saa henkilökohtaisen viestin. Kovat ajat ovat edessäpäin, mutta sinulla itselläsi ei ole hätää.
Tämä vei ajatukseni perusluottamukseen. Jotta voisimme pysyä toimintakykyisinä, tarvitsemme ajatuksen siitä, että olemme edes suhteellisesti ajatellen turvassa. Tällaista perusluottamusta on vaikea ylläpitää ulkoisesti levottomina aikoina. Jeesus tiesi tämän ja siksi Hän lupasi olla meidän kanssamme joka päivä, maailman loppuun asti.
Jaakobin kirjeen sanoma on se, että olemme tässä maailmassa Jumalan käsinä ja jalkoina konkreettisesti näyttämässä, että kuka ja millainen Hän on. Jotta tämä voisi toteutua, niin meidän tulee toimia toisin kuin ihmiset yleensä. Tämä edellyttää sitä, että muutamme arvojärjestystämme. Emme saa suosia rikkaita tai vaikutusvaltaisia ihmisiä köyhien kustannuksella.
Tässä siis kannattaa tutkia arvojärjestyksiämme ylipäätään. Eri kulttuureissa ja tilanteissa ne vaihtelevat. Kyllähän meidänkin kulttuurissamme rikkautta pidetään arvossa, mutta ehkä vielä enemmän suosiota saa sillä, että on julkisuuden henkilö. Seurakunnan sisällä taas arvostus usein perustuu esilläoloon. Hyvät evankelistat, opettajat tai rukoilijat saavat tässä hierarkiassa korkeimmat paikat. Koska kulttuurimme korostaa yksilökeskeisyyttä, niin kokonaiset järjestöt tai yhteisöt saattavat muodostua yhden lahjakkaan henkilön palvelutehtävän ympärille. Tämä on tietysti vaarallista, koska silloin hänellä on paljon valtaa, mutta tilivelvollisuuden kanssa on vähän niin ja näin. Tyypillinen ”kristillinen skandaali” syntyy tyypillisesti juuri tällaisesta asemasta. Jossakin vaiheessa käy ilmi, että vaikkapa jonkin järjestön pomo on tavalla tai toisella käyttänyt asemaansa väärin tai käyttäytynyt muuten sopimattomasti. Kun asiaa tutkitaan, käy ilmi, että kyse ei ole mistään yksittäisestä jutusta ja useimmiten ongelma on ollut muidenkin ns. sisäpiiriläisten tiedossa jo pitkään. Se on kuitenkin painettu villaisella. Siihen on toki inhimillisiä syitä. Nimittäin kaikki läsnäolijat ovat saaneet johtajalta paljon hyvää. On vaikea arvostella ihmistä, jonka toiminnan kautta on itse vaikkapa tullut uskoon tai oma elämä on muuten uudistunut. Lisäksi koko toiminta on hänen varassaan, joten takaraivossa on ajatus, että jos tämä skandaali nousee esille, niin kaikki loppuu.
Vastalääkkeenä tälle, meidän täytyy palauttaa mieliimme se, että seurakunta on Kristuksen ruumis. Siitä seuraa kaksi tärkeää asiaa. Ensinnäkin, jokainen seurakunnan jäsen on arvokas ja tärkeä. Toisekseen, seurakunta on Jeesuksen seurakunta. Se ei kuulu vaikkapa johtajalleen, vaikka hän olisikin kuinka taitava. Tätä voi miettiä myös siitä näkökulmasta, että ketkä ovat niitä, jotka eivät koskaan pääse suosioon. Ketkä siis joutuvat tyytymään aina ”seisomaan taka-alalla”, Jaakobin sanoja mukaillakseni. Tämä on asia, joka on usein ns. sokea piste. Siksi se on hyvä rukousaihe.
Marko