Vaikka Jumala ennustaa ikäviä aikoja ja tuhoa Egyptille, Jumala myös lupaa, että egyptiläiset tulevat asumaan jälleenEgyptissä kuten ennenkin. Myös Israelia Jumala lohduttaa. Kaiken keskellä Jumalassa on aina myös lohdutus.
Jaakob ei luota ihmisen kykyyn hallita kieltään ja puheitaan. Kun lukee somekommentointia- ja keskustelupalstojen argumentointia on helppo olla samaa mieltä Jaakobin kanssa.Terävän kielen vahingoittavan voiman huomaan myös lähisuhteissa. Miten helppo onkaan kiihtyä nollasta sataan puoli huomaamatta, vaikka kuinka olisin päättänyt olla lempeä ja rakentava sanoissani. Minä en ole antiikin ajan ihmistä yhtään viisaampi, mitä tulee sanoihin ja niiden käyttöön.
Sen vuoksi on ihanaa tuntea taivaallinen viisaus, joka on aivan toista maata kuin me. Se on lempeää ja sopuisaa ja rakentaa rauhaa. Ylhäältä tulevaa viisautta emme voi puristaa itsestämme vaikka kuinka päätämme olla parempia ja sopuisampia. Ylhäältä tuleva viisaus tulee meihin ainoastaan Jeesuksen mukana.
Jeesus, tässä olen. Auta minua hengittämään sinussa ja sinulle. Auta, että ennen kuin teen tai sanon yhtikäs mitään, minä ensin pysähdyn ja katson sinuun, hengitän ja annan sinun täyttää minut.
Heli