Ahdingosta ahdinkoon, sitäkö elämä on. Psalmin kirjoittaja elää varmasti hetkeä, jolloin ahdistuu painaa häntä maahan. Hän puhuu vihamiehistä, jotka tahtovat hänelle pahaa. Elämässä ei voi välttyä ahdingosta, se kohtaa jokaista, kylläkin eri tavoin. Vihamiehiäkin joutuu kohtaamaan, eivät kaikki ole minulle aina ysrävällisiä, enkä minä heille. Toisinaan elämään voi tulla hetkiä, jolloin kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Samaan aikaan voi tapahtua monia asioita, ilojenkin keskellä voi joutua kohtaamaan surua. Ihmisen elämä vaihtelee, mutta toivo pitää meidät kiinni elämässä. Psalmin kirjoittaja näkee Jumalassa toivon. Hän aloittaa kiitoksella, vaikka tuokin esille kohtaamansa ahdingot. Niidenkin keskellä hän luottaa Jumalan pelastavaan voimaan. Minkä olet osalleni varannut, viet päätökseen. Lopussa psalmin kirjoittaja huudahtaa. Ethän jätä kesken kättesi työtä. Itselle tulee mieleen, että voiko tämä tarkoittaa työtä, jota Jumala tekee minussa. Paavali kiittää jopa ahdingoista, joiden tuloksena on suurempi lohdutus. Suurempi kokemus armosta, hyvyydestä ja uskollisuudesta. Jumala ei meitä hylkää koskaan, hän ei jätä meitä yksin ahdingon keskelle. Hän vie loppuun työnsä meissä, kerran taivaassa työ on loppu.
Keitä ovat nämä valkeavaatteiset ? Mistä he ovat tulleet? Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa Kristuksen veressä. Sen tähden he ovat aina Jumalan läsnäolossa ja palvelevat häntä päivin ja öin. Heitä ei vaivaa enää jano, ei paahtava helle, Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet. Miten lohduttava sanoma. Joku sanoo, miksi ei nyt? Nytkin saamme lohdutusta, mutta kerran kaikki kyyneleet on poissa. Toivo on vahva elämää ylläpitävä voima, rinnastaisin sen uskoon. Usko näkee sellaista, jota järki ei voi ymmärtää eikä silmä nähdä. Toivo lopullisesta kyyneleiden pyyhkimisestä lohduttaa, auttaa jaksamaan, lohduttamaan myös muita, vierellä kulkijoita.
Mika