1. Moos. 16, Luuk. 11

1. Moos. 16

Luuk. 11

Isä meidän rukous rukoillaan joka messussa. Jossakin puheessa Jukka Jämsen puhui Lutherin sanoneen, ettei Isä meidän rukousta pitäisi lukea vain nopeasti, vaan sen äärelle pitäisi pysähtyä. Itselle Isä meidän rukous toimii perusrunkona jokapäiväiseen rukous hetkeen, mutta itsekin unohdan usein pysähtyä sen äärelle pohtimaan, mitä oikein rukoilen. Luukaksen evankeliumissa on hieman lyhennetty versio rukouksesta. Rukous alkaa sanalla Isä. Minulla on Isä, jolle voin kohdistaa rukoukseni. Jeesus sanoo: “Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.»” Luuk. 11‬:‭13‬. Isämme on hyvä ja antaa meille parasta. Pyhä Henki on annettu voimaksi heikkouteemme, rukoilee Isän tahdon mukaisia rukouksia. Pyhitetty olkoon nimesi. Isä on Pyhä, erotettu kaikesta pahuudesta, ihmisen heikkoudesta, hän ei ole ihminen, vaan Jumala. Tulkoon sinun valtakuntasi. Isän valtakunnassa hyvyys hallitsee, hänen lapsensa ovat hyvän valtakunnassa, levitköön hänen hyvä valtakuntansa ihmisten keskuudessa. Anna meille päivästä päivään jokapäiväinen leipämme. Ruoka ei ole itsestään selvää, Suomessa ei nähdä nälkää. Nälkää nähdään Jumalan sanan puoleen, ihminen ei elä ainoastaan leivästä vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta tulee. Antakoon Isä meille tänäänkin sanan leipää ja ravitkoon hengellisen mielemme ja selkeyttäköön näkökykyämme. Antakoon meille työtä ja siunatkoon meitä työssämme, mitä teemmekin. Siunatkoon Herra meitä, että voisimme olla siunauksena toisille. Anna meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa. Joka päivä syntien anteeksi pyytäminen muistuttaa meitä, että olemme pelastettuja armosta. Synnit on annettu Jeesuksen ristin työn tähden, myös toisten meitä kohtaan tekemät synnit. Velka on maksettu minun ja lähimmäisen, tarvitsen molempien muistamiseen Pyhän Hengen apua. Äläkä saata meitä kiusaukseen. Isä varjelkoon meiltä pahalta, siltä ettemme tekisi pahaa toiselle ja siltä ettei meille tehtäisiin pahaa. Isälle osoitettu jatkuva rukous tuo hyvää, hyvältä Jumalalta. Jeesus kehottaa rukoilemaan ja anomaan sinnikkäästi, jatkuvasti. Voimme pyytää asioita, mutta pyydetään myös Jumalan valtakunnan leviämistä. Eräs vastauskoontullut kertoi kuinka oli sai uskon. Hän ei tiennyt, että hänen pappansa oli rukoillut yli 25 vuotta hänen puolestaan joka päivä. Hänen vanhempansa eivät olleet uskossa, hän ei edes tiennyt pappansa olevan uskossa. Uskoon tullut ihminen oli alkanut lukemaan yksin raamattua ja eräänä päivänä hän sai uskom. Hän kertoi asiastaan äidilleen ja äiti pyysi menemään uskossa olleen papan luokse. Tämä yllätti uskoon tulleen ja silloin pappa kertoi rukoilleen hänen puolestaan joka päivä. Mikä osoitus sinnikkäästä rukouksesta. Olkaamme sinnikkäitä rukouksessa, rukoillaan ja anotaan kunnes hyvä Isämme vastaa meille.

Mika