Jobin toinen puhe on riipaiseva, koskettava ja puhutteleva. Hän todellakin on keskellä suurta kärsimystä. Hän toivoo, että Jumala leikkaisi poikki hänen elämänsä langan (jakeet 8-9). Hän kaipaa voimaa, että kestäisi, ja päämäärän, että vielä jaksaisi (jae 11). Hän sanoo olevansa lopussa eikä mitään toivoa ole (jae 13). Hän kokee ystäviensä pettäneen hänet (jae 15). Hän pyytää heitä osoittamaan, missä hän on mennyt harhaan (jae 24). Hän toivoo rehtiä puhetta eikä kaipaa ystävien nuhdesaarnoja (jae 25).
Mistä tästä voisi oppia? Kärsivän ihmisen rinnalla lienee parasta olla mieluiten hiljaa, jos ei ole mitään järkevää/lohduttavaa sanottavaa. On parempi keskittyä kuuntelemaan. Ehkäpä siinä on mahdollisuus myös rukoilla. Tietysti voi miettiä, miten voisi kärsivää ihmistä auttaa ja tukea.
Paavalikin joutui kärsimään monin tavoin, vaikka hän myös koki valtavia asioita Jeesuksen kanssa (jakeet 7-10). Tässä ovat monesti siteeratut sanat (jae 9): ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Paavali koki myös korinttilaisten hylänneen hänet (jae 11).
Job sanoo päivän luvussa (jae 14): ”Tosi ystävä ei jätä ystävää ahdinkoon – joka niin tekee, hylkää myös Kaikkivaltiaan.” Ensimmäisenä tästä tulee mieleeni, millainen ystävä olen. Olenko jättänyt ystäviäni ahdinkoon? Olen pettänyt heidät? Toiseksi voi tietysti miettiä, olenko joutunut ystävieni hylkäämäksi tai pettämäksi. Nämä ovat kipeitä kysymyksiä, jotka voivat herättää monenlaisia muistoja ja tunteita elämänpolun varrelta.
Mitä voisin tehdä, että voisin vapautua ja vapauttaa menneisyyden taakoista? Ehkä voisin pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Herra auttakoon minua siinä.
Pekka