Tekijä: Ada Kangas

1. Moos. 26

Iisak saa kulkea Jumalan lupauksissa ja huolenpidossa. Tästä huolimatta hän elää pelosta käsin, ja syyllistyy samaan syntiin kuin Aabraham aikoinaan. Jumalan lupaus ja suunnitelma ovat kuitenkin sitäkin suurempia. Mietin, millainen kuva Iisakilla on ollut Jumalasta; hänellä ei ole ollut kirjoja, opettajia tai lakia, joiden puoleen kääntyä. Jumala rakentaa henkilökohtaisesti suhdetta Iisakin kanssaan ja ilmestyy hänelle useita kertoja.

Luuk. 21

Jeesuksen ennustus muistuttaa monia Vanhan testamentin ennustuksia, joissa useampi tapahtuma kietoutuu yhteen. Kuulin jostain vertauksen, jossa kuvattiin näitä ennustuksia kuin kaukoputken läpi nähdyiksi vuorenhuipuiksi. Kaukaa katsottuna ei erota, onko kyseessä yksi vuori vai kaksi peräkkäistä, joiden välimatka voi lopulta olla pitkäkin.

Jeesus viittaa tässä Danielin kirjan ennustukseen, jossa puhutaan “Ihmisen Pojasta”, Messiaasta, joka saapuu “pilvien päällä” (Dan.7:13). Ihmisen Poika on samaan aikaan inhimillinen ja jumalallinen. Tämä nimi on Jeesukselle itselleen selvästi tärkeä, sillä hän viittaa näillä sanoilla itseensä hyvin usein ja Jeesusta kutsutaan tällä nimellä yli 80 kertaa Uudessa testamentissa. Viime viikkoina olen törmännyt paljon teksteihin, joissa haastetaan kristittyjen perinteisiä Vanhan testamentin tulkintoja ja viittauksia Messiaaseen. Olen kuullut väitteitä, että nämä tulkinnat ovat myöhäisempiä kehitelmiä, joiden avulla on haluttu pönkittää kristittyjen asemaa. Kaikki tällaiset väitteet kuitenkin menettävät pohjansa, kun näemme, että Jeesus itse viittaa näihin ennustuksiin ja antaa meille niistä oikean tulkinnan. Viitatessaan Vanhaan testamenttiin Jeesus myös vahvistaa meille, että koko Raamattu on luotettava ja tarkoitettu myös meille.

Rakas Jumala, kiitos, että halusit olla lähellä Iisakia ja haluat olla lähellä myös meitä. Näet tämän päivän ilot ja huolet. Pyydän, että loistaisit niiden keskellä kirkkaana. Kiitos, että saamme nostaa “rohkeasti päämme pystyyn” ja kiinnittää katseemme Sinuun.

Ada

1. Moos. 25

Viime viikkoina olen saanut lukea Raamattua itselleni uudesta näkökulmasta. Olen saanut oppia ja kysellä, mistä ja millä tavoin kristinuskon keskeiset asiat löytyvät Raamatusta, ja erityisesti, miten voimme puhua tästä uskosta osattomille ja ihmisille joilla on ei-kristillinen tausta. Kuka Jeesus itse sanoi olevansa? Mitä tämä merkitsee meille? Haluan tällä viikolla nostaa tekstistä näitä näkökulmia esiin jo siitä riemusta, että pääsen jakamaan oppimaani!

Tänään Vanhan testamentin luvussa meille esitellään Jaakob ja Eesau. Heidän tarinansa alkaa hieman erikoisesti, kun Jumala kertoo valinneensa Jaakobin jo ennen poikien syntymää, “ennen kuin he olivat tehneet mitään hyvää tai pahaa” (Room. 9:11). Myöhemmin käy ilmi, ettei kumpikaan veljeksistä olisi omalla toiminnallaan ansainnut paikkaansa. Roomalaiskirjeessä paikkaa kommentoidaan näin: 

Näin Jumala osoitti, että hänen suunnitelmansa perustui hänen omaan valintaansa, ei ihmisen tekoihin vaan kutsujan tahtoon. Onhan kirjoitettu: »Jaakobia minä rakastin, mutta Esauta vihasin.» Mitä me tähän sanomme? Ei kai Jumala ole epäoikeudenmukainen? Ei suinkaan. Hän sanoo Moosekselle: »Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon.» Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. (Room. 9:12-16)

Luuk. 20

Viimeisinä päivinään ennen ristiinnaulitsemista Jeesus asettaa häntä haastaneille kuulijoille kysymyksen, jonka jälkeen (Matteuksen mukaan) kukaan ei uskaltanut kysyä häneltä enää mitään: kuinka Messias voi olla sekä Daavidin poika, että Daavidin herra?

Jeesus lainaa tässä psalmia 110, Kuninkaan kruunajaispsalmia. Paikka on merkittävä ja aikansa juutalaisille merkillinen, sillä siinä jollekulle annetaan paikka itse Jumalan vierestä, jakamassa hänen valtansa. Tämä on yksi niistä kohdista, jotka todistavat Jeesuksen, Messiaan jumaluudesta. Hän ei ollut vain opettaja, profeetta tai erityisen hyvä ihminen. Se on ollut jo ihan ensimmäisille kristityille keskeinen juttu, sillä kyseinen paikka on uuden testamentin viitatuin psalmi.

Rakas Jeesus, kiitos, että olet tullut kutsumaan meitä, et meidän hyvien tai pahojen tekojemme tähden, vaan koska sinä olet hyvä. Kiitos, että tahdoit tulla meitä varten, meidän luoksemme, vaikka sinulla on paikkasi kaikkein korkeimmalla valtaistuimella. Auta meitä nojaamaan tänäänkin täydellä painolla sinun hyvyyteesi ja armoosi.

Ada

Aam. 3

Israelilaiset elivät hyvin yltäkylläistä aikaa ja olettivat virheellisesti sen olevan merkki Jumalan suosiosta. (Moderniin korvaan tarttuivat tietysti sanat “sohvannurkka” ja “kesä- ja talviasunnot”, erityisesti kun nytkin luen Raamattuani sohvan nurkassa). Vastaavasti tuohon aikaan ajateltiin, että huono-osallisuus oli merkki siitä, että ihminen oli omalla toiminnallaan saanut osakseen Jumalan rangaistuksen – vaikka heillä on toki ollut käytössään viisauskirjallisuus, jossa tämä ajatus kyseenalaistetaan. Tämä taitaa kuitenkin olla jossain määrin yleisinhimillinen ajatusvääristymä, joka on meillekin tuttu. Jos huono-osainen tai -onninen on itse ansainnut tai jollain tavalla aiheuttanut oman kohtalonsa, olen itse turvassa! Kun vain teen parhaani ja pidän oman tonttini puhtaana, kaikki sujuu mallikkaasti, eikös? On pelottavaa katsoa kärsivää ihmistä ja ajatella, että tuo voisin yhtä hyvin olla minä. 

Jumala haluaa että olemme niiden puolella, joille on jaettu huonot kortit. Hauraiden ihmisryhmien oikeudenmukainen kohtelu on keskeinen teema, josta profeetat muistuttavat Israelia ja Juudaa toistuvasti. Köyhiä saatettiin välillä muistaa näön vuoksi, mutta siitä on pitkä matka siihen, että arvostetaan ja kohdellaan haavoittuvia ihmisiä hyvin myös silloin, kun ei ole muita näkemässä kuin Jumala. 

Tänään Aamoksen kirjan teksti herätti minut pohtimaan, keitä ovat meidän ajassamme, meidän vaikutuspiirissämme ne haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset. Luulen, että monien kanssa näen maailman ja elämänarvot aika eri tavalla. Voinko silti nähdä Jumalan luomistyön, hänelle rakkaan ihmisen?

Room. 6

Eilen Roomalaiskirje muistutti meitä Jumalan ihmeellisistä teoista: Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä (jae 8). Tänään puhutaan siitä, mitä hienoja seurauksia sillä on, kun pääsemme kasteessa tästä osallisiksi! “Kun nyt kerran olette siirtyneet kuolemasta elämään, antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi! Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia” (jakeet 13 ja 14).

Tämän todeksi eläminen onkin paljon mutkikkaampi juttu. Sen tuomaa jännitettä varmasti jokainen ajoittain pohtii ja aiheesta on onneksi paljon hyvää opetusta. Itselleni nousee nykyisin tästä aiheesta aina päällimmäiseksi kaksi ajatusta, joista ensimmäinen on ilo: en kamppaile tässä elämässä yksin. Kun olen umpikujassa, jumissa satuttavissa toimintatavoissa tai ajatuksissa, kun ymmärrän, etten osaa tai halua toimia oikein, tiedän, etten ole tuomittu jäämään oman rikkinäisyyteni vangiksi. Sillä toinen ajatus on tämä: voin kaiken riittämättömyyteni ja kaikki taisteluni kääntää rukoukseksi. Saan rukoilla rakkautta ihmissuhteisiin, rukoilla viisautta, rukoilla, että Jumala antaisi minun nähdä asiat niin kuin hän ne näkee. Jumala, joka näkee riittämättömyytemme ei järkyty kun kompuroimme ja epäonnistumme, vaan kulkee rinnallamme ja tekee kärsivällisesti työtä meissä. 

Jeesus, kiitos, että olet siirtänyt meidät synnin ja lain alta armon alle, tehnyt meidät jälleen Jumalan lapsiksi. Tuomme tänään käsiisi kaiken sen, missä olemme tänään riittämättömiä. Tuomme ne haavoittuvat ihmiset, joita emme osaa rakastaa. Herätä meidät näkemään sinun silmilläsi. Tee työtäsi meissä, ota meidät käyttöösi.

Ada