Tekijä: Ada Kangas

Job. 38

Jobin kirjassa on moneen otteeseen ihmetelty luonnon mysteerejä. Tänä päivänä tiedämme hyvin tarkkaan, miten sääilmiöt syntyvät ja tunnemme yllättävän hyvin myös tähdet ja merenpohjan. Mutta se ei ole lainkaan himmentänyt Luojan ihmeellisyyttä! Päinvastoin! Miten ihmeellinen onkaan Luoja joka on antanut meille planeetan, joka on juuri sopivan kaukana auringosta, jotta meillä voi olla meillä on sekä jäätä, vettä, että vesihöyryä! Että maan vetovoima vetää vettä juuri sopivasti, että se jaksaa höyrynä nousta korkealle pilviksi ja sateena palaa maahan ruokkimaan autiomaan ja kaiken maan, joka muuten olisi kuiva ja kuollut. Merten lähteillä, syvyyksien pohjassa niinkin pieni asia kuin meren suolaisuus saa aikaan syvämerenvirrat, jotka pitävät yllä elintärkeitä merivirtoja. Miten viisas on Luoja joka asetti maan hieman kallelleen, jotta saamme nauttia lämpimistä kesistä myös pohjoisessa ja antoi kuun joka pitää maan vakaana. Mitä enemmän tiedämme maasta, sitä paremmin ymmärrämme, miten herkässä, monimutkaisessa, ihmeellisessä tasapainossa kaikki on. Miten uskomaton on Luoja, joka on sen suunnitellut!

Matt. 15

Kanaanilainen nainen ei ole ainut eikä ensimmäinen ei-juutalainen, jota Jeesus auttaa. Silti Jeesus antaa naisen huutaa ja kulkea hänen perässään. 

Jeesus oli juuri parantanut valtavasti sairaita juutalaisten keskuudessa. Silti ihmiset eivät kuulleet hänen sanojaan, vaan fariseukset keskittyivät siihen, etteivät hänen oppilaansa pesseet käsiään. Nyt juutalaisalueen ulkopuolella, Tyroksen ja Sidonin seudulla hän ei ole tehnyt vielä mitään, kun joku jo huutaa ”Davidin Poika!” Jeesus sanoikin, että jos hänen voimatekonsa olisi tehty ”Tyroksessa tai Sidonissa, niiden asukkaat olisivat jo aikoja sitten verhoutuneet säkkiin ja tuhkaan ja kääntyneet.” (Matt.11:21)

Tämä raamatunkohta on ollut paljon mielessäni viime kuukausina. Jostain syystä olin alkanut ajatella, että jos Jumala ei paranna tai muuten toimi hetkessä tai nopeasti, taistelen hänen tahtoaan vastaan, jos silti jatkan rukousta. Jeesus kuitenkin ohjaa meitä rukoilemaan sinnikkäästi, hellittämättä, aina rasittavuuteen asti (Luuk.18:2-8, Luuk. 11:5-13). Emme tarvitsisi tällaista ohjetta, jollei Jumalan tahdon toteutuminen olisi joskus sinnikkään rukouksen “takana”. Joskus ikään kuin maaperä vain on kovaa ja rukous voi sen pehmittää.

Kun Jeesus sanoo “Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille,” luulen että hän sanoo, ettei hän voi nostattaa kansanliikettä Sidonissa ja Tyroksessa ja olla heidän messiaansa, ei vaikka he ottaisivat hänet vastaan ja juutalaiset hänet hylkäävät. Kun nainen ei haasta “lasten” asemaa, on kuin Jeesus huokaisisi helpotuksesta. Hän voi sittenkin parantaa tyttären!

Pelkästään Matteuksen evankeliumissa sanotaan kahdesti, että Jeesus sääli ihmisiä ja ainakin viisi kertaa, että Jeesus paransi kaikki sairaat (8:16, 4:23-24, 14:36, 14:14, 12:15). Heihin lukeutuu myös kanaanilaisen naisen tytär. Haluan uskoa, että Jeesus halusi kaiken aikaa parantaa tytön. Me emme usein tiedä, miksi vastaus ei tule heti. Viipyminen ei kuitenkaan vähennä lainkaan sitä tosiasiaa, että meillä on Jumala, joka tuntee hätämme ja hänellä on voima auttaa.

Jeesus, anna meille voimaa tänään jatkaa sitä rukousta, joka on ollut sydämellämme pitkään. Sinä kuulet meidän rukouksemme, sinä olet voimallinen auttamaan. Kiitos, että vain sillä on merkitystä.

Ada

Job. 37

Matt. 14

Elihu kuvailee tänään sopivasti Jumalaa myrkyn kaltaisena ja Matteus kertoo, kuinka Jeesus kävelee tuon myrskyn keskellä.

Matteuksen evankeliumissa minulle syntyy sellainen kuva, että Jeesus tekee kaksi valtaisaa ihmettä joko välittömästi tai hyvin pian sen jälkeen, kun on kuullut Johannes Kastajan kuolemasta. Mietin, että tämä on varmasti ollut Jeesukselle äärettömän raskas uutinen. Hän joka itki Lasaruksen haudalla, vaikka oli menossa herättämään hänet, joutui seisomaan syrjässä, kun Johannes mestattiin. Joka tapauksessa Jeesuksella on tarve olla yksin, ehkä rukoilla ja järjestää ajatuksia, kenties surra. Kuitenkin käy ilmi, että ihmiset ovat seuranneet häntä. Tämäkin tuntuu niin inhimilliselle tilanteelle: itsellä olisi palava tarve saada olla yksin ja vetää henkeä, mutta juuri silloin joku tarvitsee niin, ettei se ole mahdollista. On lohdullista, että jopa Jeesus kohtasi tilanteita, jotka eivät menneet hänen suunnitelmansa mukaan. Hän otti vastaan sen, mitä Isällä oli mielessä. Jeesus saa voimaa kohdata ihmiset. Hän näkee heidän tarpeensa, hengellisen ja fyysisen nälkänsä ja rakkaudessaan kykenee vastaamaan siihen. Ruokkimisihmeen jälkeen Jeesus lähettää ihmiset ja opetuslapset pois ja saa (viimein) olla yksinäisyydessä. Tämän jälkeen hän kävelee vetten päällä opetuslasten luokse myrskyn keskelle.

Minua puhuttelee syvästi, miten tässä ovat läsnä Jeesuksen inhimillinen ja jumalallinen puoli: toisaalta näemme Jeesuksen, jolla on särkynyt sydän, joka on suurinpiirtein siinä mielentilassa, ettei kestä olla ihmisten keskellä. Samalla näemme Jeesuksen, jonka sana ruokkii tuhannet ja joka on luomakunnan kiistaton Herra. Minua puhuttelee myös se, miten kaikkien tarpeet tulevat lopulta täytetyiksi. Jeesus järjestää itselleenkin aikaa olla yksin.

Jäin myös pohtimaan sanoja, jotka Jeesus sanoo Pietarille: “Vähäinenpä on uskosi. Miksi aloit epäillä?” Meistä tämä tuntuu hullulle. Me sanoisimme Pietarille ehkä “Mitä ihmettä oikein kuvittelit?” tai “Kylläpä sinulla oli suuret luulot itsestäsi!” tai kenties “Ei noin pidä turhaan koetella Jumalaa!” Mutta Jeesus sanoo “Miksi aloit epäillä?”. Jos Jeesus kutsuu Pietaria uskomaan siihen, että hän voi mainiosti kannatella Pietarin askeleita vaikka vettä pitkin, millaisiin uskon askeliin hän kutsuu meitä?

Jeesus, me näemme usein tuulen, aallot ja tyhjät kädet. Sinä olet kuitenkin tänään sama kuin olit 2000 vuotta sitten: sinua eivät estää mitkään olosuhteet, sinussa meiltä ei puutu mitään. Tuomme myrskymme ja tarpeemme sinun käsiisi.

Ada

Job. 36

Elihu päättää esittää sanoja “Jumalan puolustukseksi”. Luulen, että usein teemme enemmän hallaa, kun yritämme “puolustella” ja selitellä Jumalan toimintaa. Jumala itse harvoin puolustelee Raamatussa itseään, vaan vakuuttaa, että lopussa meille selviää kaikki.

Matt. 13

Jeesus opettaa ihmisiä vertauksin ja esille tulevat Jumalan valtakunnan ihanat paradoksit: se on pieni mutta suuri, vaatimaton päältä, mutta mittaamattoman arvokas, kätketty mutta silti kaikille nähtävissä ja niin yksinkertainen että sitä voidaan kuvata elämän tutuilla lainalaisuusksilla. Jolla on ikävä, halu oppia tuntemaan Jumala, löytää hiljalleen lisää palasia kuvaansa. Nälkä kasvaa syödessä. Se jolla halua ei ole, menettää lopulta senkin ymmärryksen mitä hänellä ehkä alunperin oli. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Vertaukset tuovat mieleeni myös arkisia asioita ihmissuhteista: läheisyys ja toisen ymmärtäminen ruokkivat toisiaan. Suhteet niihin ihmisiin joihin olemme näin juurtuneet säilyvät myös silloin kun elämä on kiireistä tai välille nousee ristiriitoja. Kuinka tärkeää onkaan juurtua Jeesukseen!

Jäin miettimään sanoja “silmänsä he ovat ummistaneet”. Vertausten käyttäminen oli vastaus siihen, miten juutalaiset olivat jo ummistaneet silmänsä ja sulkeneet korvansa. Heille Jeesus huutaa kerta toisensa jälkeen “Jolla on korvat, se kuulkoon!” Avautukaa suljetut korvat! Kenties vertauksen muodossa annettu siemen pääsee livahtamaan ummistettujen korvien ohi sydämeen helpommin?

Jeesus, sinä huusit kerta toisensa jälkeen “Kuunnelkaa, kuunnelkaa minua!”. Sinä haluat päästä ummistettujen korvien ja suljettujen sydämien ohi. Sinä kerroit, että sinun valtakuntasi, Isän tahdon toteutuminen on arvokkaampaa kuin mikään, mitä voimme koskaan omistaa. Kirkasta, mitä tämä tarkoittaa meille tänään.

Ada