Tekijä: Ada Kangas

Ps. 15

Ilm. 12

Päivän psalmissa kysytään “Kuka saa tulla Herran temppeliin”. Annettu lista vaatimuksista on lyhyt, mutta ihmiselle lannistava. Kun vielä Jeesus opetuksissaan tähdentää, että puhdas ihminen on todella puhdas, motiivejaan ja sydäntään myöten, rima nousee jonnekin niin korkealle, että on selvää, ettei kukaan voi sen yli hypätä. Tarvitsemme kaikki Jeesusta ja hänen pelastustyötään.

Ilmestyskirjassa on saatu edellinen “seitsensarja”, merkkisoitot päätökseen ja nyt maailmanhistoriaa kerrotaan taas kosmisesta näkökulmasta (edelleenkin, tämä on vain yksi mahdollinen tulkinta).

Yksi lukuarvo, joka toistuu tässä ja edellisessä luvussa erityisen usein on kolme ja puoli vuotta. Pyhää kaupunkia poljettiin 42 kuukautta, kaksi todistajaa todistivat 1260 päivää, samoin autiomaahan paenneesta naisesta huolehditaan 1260 päivää ja toisessa kohtaa vuosi, kaksi vuotta ja puoli vuotta. Kaikki nämä tarkoittavat kolmea ja puolta vuotta. Tämän ajan ajatellaan usein tarkoittavan seurakunnan aikaa, aikaa Jeesuksen ensimmäisen ja toisen tulemisen välillä. Mutta miksi juuri kolme ja puoli? Jukka Norvanto huomauttaa, että 3,5 on puolet seitsemästä, täydellisyyden luvusta.

Minua tämä luku 3,5, puolet täydellisestä puhutteli minua kovasti: seurakunta elää aikaa, jossa näemme paljon Jumalan valtakunnan iloa ja voimaa, mutta se on vasta aavistus täydellisestä. Toisaalta erityisesti Johanneksen ilmestyksen kirjoittamisen aikoihin seurakunta näki yhtälailla vainoa ja kärsimystä. Lasi on puoliksi täynnä Jumalan ihmeellistä hyvyyttä ja puoliksi sitä kipua ja tyhjyyttä, jota rikkinäinen maailma tuottaa. Jumalan valtakunta on jo nyt – ja ei vielä.

Herra Jeesus, me elämme kahden ajan välillä, kahden todellisuuden välillä, kahden valtakunnan välillä. Kun meistä tuntuu, että näemme vain sen tyhjän puolen, auta meitä etsimään sinun valtakuntaasi. Kiitos, että varustat meitä niin, että voimme palvella sinua kukin omalla paikallamme tässä ajassa.

Ada

Ps. 14

Ilm. 11

Pari päivää sitten pääsin toista kertaa elämässäni seinäkiipeilemään. Edellisellä kerralla, yli 15 vuotta sitten en päässyt kolmea metriä korkeammalle, kun pelko otti vallan. Nyt näin, kuinka ystäväni (jonka polttareita olimme juhlimassa) ampaisi 20 metristä seinää ylös, eikä auttanut kuin mennä perässä. Kuikuilin jatkuvasti ympärilleni, pohdin, miten kamalaa olisi jos jotain sattuisi, ja lähdin laskeutumaan heti kun muut olivat käyneet huipulla.

Näky kahdesta todistajasta tuo mieleen Jeesuksen ristin työn, hänen uhrautuvan rakkautensa, mutta siinä kuvataan ilmeisesti jotain muuta tapahtumaa. Kyse voi olla kahdesta konkreettisesta henkilöstä, mutta monet kommentaarit arvelivat, että ne kuvaisivat todennäköisemmin seurakuntaa. Joka tapauksessa näky on varmasti puhutellut hyvin suoraan niiden seitsemän seurakunnan kristittyjä, joille kirje alunperin lähti ja jotka tulisivat kokemaan ja näkemään marttyyrikuolemia. Näyssä jopa todistajien tappio tuotti hedelmän, jossa mitkään vitsaukset eivät onnistuneet: ihmiset viimein havahtuivat ja kääntyivät kunnioittamaan Jumalaa. 

Yksi Ilmestyskirjan keskeinen viesti on rohkaista kristittyjä kaikkina aikoina pysymään lujasti kiinni uskossa, jotta saisimme itse omistaa uskon, mutta myös jotta voisimme olla todistuksena toisille. Joskus ajaudun ajattelemaan, ettei minun elämälläni tai todistuksellani ole kenenkään kannalta suurempaa hyötyä ja pelkään, mitä mahdollisesti menetän. Elän kuikuillen ympärilleni ja mietin, miten kamalaa olisi, jos Jeesus-vaijeri ei pidäkään. Kuitenkin Jeesus, Voittaja puhuu siitä, että hän synnyttää meissä hyvää hedelmää, vie kauttamme Valtakuntaa ja ilosanomaa eteenpäin, kun vain pysymme hänessä.

Kun olimme hetken hengähtäneet kiipeilyn jälkeen, ystäväni kertoi, että hän itse asiassa pelkää korkeita paikkoja, mutta oli lujasti päättänyt keskittyä vain aina seuraavaan otteeseen. Tämän rohkaisemana päätin lähteä vielä uudemman kerran yrittämään ja kiipesin kunnes ote lipesi melkein huipulla. Oli huumaavan hieno tunne, kun vaijeri otti vastaan ja saatoin sen varassa katsoa maisemia matkalla alas.

Rakas Taivaan Isä, en voi mitenkään käsittää sitä, mitä kristityt kautta aikojen ovat uskonsa tähden kärsineet. Heillä on kuitenkin ollut turva sinussa, varmuus Jeesuksen voitosta. Auta minua juurtumaan sinuun, niin että voisin kasvaa kohti samaa uskoa, toivoa ja rakkautta ja kantaa hyvää hedelmää.

Ada

Ps. 13

Ilm. 10

Tämän päivän psalmi kysyy “Herra, kuinka kauan? Oletko unohtanut minut iäksi?” 

Joskus tulee kiusaus ajatella, ettei Jumalalla olisikaan homma hallussa, että hän antaisi pahan rellestää välinpitämättömyyttään tai huolimattomuuttaan. Saatamme alkaa pelätä, että hänellä, kuten usein meillä ihmisillä, on paljon suuria lupauksia ja suunnitelmia, mutta emme voi laskea niiden varaan. Kesällä olemme lukeneet, kuinka Israelilaiset jo ensimmäisinä viikkoina erämaassa menettivät uskonsa Jumalan suunnitelmaan. He olivat nähneet Jumalan voiman ja kuulleet hänen lupauksensa, mutta eivät silti luottaneet häneen. Kun Jeesus ei palannut ensimmäisten vuosikymmenien aikana, jotkut alkoivat epäillä, mahtoiko hän olla tulossa lainkaan (2. Piet.3:4).

Jumala tietää, että keskeneräisyyden ja odottamisen sietäminen on meille vaikeaa, paikoin jopa tuskaista. Hän antaa Johanneksen nähdä “uuden ja mahtavan enkelin (jonka kuvauksessa on syystä tai toisesta paljon viittauksia Jeesukseen). Enkeli vannoo Kaikkivaltiaan kautta “aika on lopussa”. Näin varmoja saamme olla Jumalan sanasta ja suunnitelmasta! Niiden päälle voimme rakentaa koko elämämme.

Herra, minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen. 

Kiitos, että sinun suunnitelmasi toteutuu täydellisesti, ajallaan ja vääjäämättömästi. Saamme luottaa sanaasi koko painollamme.

Ada