2. Aik. 7, Kol. 1

2 Aik. 7

Tässä luvussa näkyy kuinka suuri ja voimallinen meidän Jumalamme on. Minua pysäyttää aina Vanhassa testamentissa kertomukset uhraamisesta. Tässä luvussa uhrataan niin paljon, että sitä varten tarvitaan esipiha avuksi. Osa uhratusta lihasta poltetaan, mutta iso osa kypsennetään ja syödään ja ihmiset ovat yhdessä koolla Jumalan edessä syöden ja juhlien. Tuolloin on ollut valtava määrä ihmisiä koolla juhlimassa ja kiittämässä Jumalaa. Jumala iloitsee yhteydestä ihmisiin ja hän otti vastaan uhrit näkyvällä tavalla (tuli taivaasta) ja tuli kirkkaudessaan asumaan ihmisten keskelle! Juhlat jatkuivat viikon ja kaikki olivat takuulla kylläisiä ja iloitsivat ja ylistivät Jumalaa. Lopuksi Jumala vielä ilmestyy unessa Salomolle ja vahvistaa kuulevansa rukoukset. Hän antaa lupauksia, mutta myös seuraamuksia tottelemattomuudelle. Jumalan lahjoja seuraa myös vastuu.

Kol. 1

Luin vähän taustaa tälle kirjeelle ja joidenkin lähteiden mukaan Kolossassa alkoivat uskonnot ja uskomukset sekoittua jopa niin, että Jeesusta ei seurakunnassa enää täysin pidetty Jumalana. Paavali ei kuitenkaan aloita kirjettään kyseenalaistamalla tai tenttaamalla, vaan aidosti näkee Kolossan seurakunnassa paljon hyvää, mistä hän kiittää Jumalaa. Samoja rakkauden laseja isä tarjoaa Jeesuksessa meille jokaiselle. Meidät on kutsuttu nostamaan toisiamme Jumalan yhteyteen, ei painamaan alas. Samalla Paavali nostaa Jeesusta keskiöön. Hän on uskomme tunnustus, evankeliumi, kirkkauden toivo. Mietin mitä se tarkoittaa käytännössä. Yksinkertaisesti sitä, ettemme voi turvata itseemme vaan Jeesukseen ja hänessä meillekin on luvassa ilo ja toivo. Aikakirjassa oli suuret maanpäälliset juhlat, joissa Jumala oli läsnä, mutta ne loppuivat viikon kuluttua. Meille on luvassa kuitenkin se oikea juhla Jumalan läsnäolossa ja ilman tuomiota.

Paavali rukoilee Kolossalaisille asioita, joita mekin voimme rukoilla toisille: mm. viisautta, ymmärrystä, Jumalan ja hänen tahtonsa tuntemista, kestävyyttä ja kärsivällisyyttä, Jumalan mielen mukaista elämää Jumalan kunniaksi.  Tätä kaikkea rukoilen teillekin tähän päivään.

Anna

5. Moos. 6, Apt. 18

5. Moos. 6 Apt. 18

Jumala sanoo israelilaisille, että hän lahjoittaa heille talot ja kaupungit valmiina täynnä tavaraa. Israelilaisten ei tarvitse nähdä itse vaivaa sen eteen. Tämän jälkeen Jumala muistuttaa kansaa, etteivät he unohda Jumalaa ja hänen lakiaan kaiken hyvinvoinnin keskellä, eivätkä ala noudattaa naapurikansojen tapoja. Meidänkin tulisi muistaa tämä omassa hyvinvoinnissamme. Meillä on paljon hyvinvointia, jonka eteen emme ole tehneet työtä. Kaikki on lahjaa Jumalalta ja meidän tulee muistaa se, elää Jumalan kunniaksi, eikä mukautua ympäröivään yhteiskuntaan. Apostolien tekojen 18. luvussa Paavali näyttää meille esimerkkiä tästä, kun hän jää Korinttiin vaaroista huolimatta. Tuomioistuimen käskynhaltija toteaa, ettei Paavali ole tehnyt rikosta tai ilkityötä, mutta sallii tämän silti joutua pahoinpidellyksi. Meidän ei kuulu mukautua ympäröivään kulttuuriin niin, että joudumme joustamaan Jumalan sanasta, vaan Jumala haluaa meidän tekevän tinkimättä sitä mikä on oikein ja hyvää Herran sanan mukaan. 

Tietoa Jumalasta tulee kertoa eteen päin lapsille ja niille jotka eivät ole kuulleet riittävästi. Myös meistä jokainen tarvitsee elämässään muistutusta Jumalasta, Hänen teoistaan ja tahdostaan. Mooseksen kirjassa opastetaan teroittamaan lakia lasten mieleen, puhumaan niistä kotona, matkalla, makuulla tai jalkeilla ja sitomaan se otsalle ja käteen ja kirjoittamalla talojen ja kaupunkien portteihin. Meidänkin tulisi pitää mielessä Jumala niin töissä kuin vapaalla, arkena ja pyhinä, päivisin ja iltaisin. Jumala haluaa olla läsnä koko elämässämme eikä vain kirkossa ja tarkkaan valittuina rukoushetkinä. Kun tiedämme mihin uskomme, me  voimme todistaa uskostamme rohkeasti ja osoittaa sen kestäväksi kuten Apollos teki.

Elli ja Anna

5. Moos. 5, Apt. 17

5. Moos. 5 Apt. 17

Jumalan Israelilaisille antama laki on hyvä ja oikeudenmukainen. He saivat lisäksi lupauksen, että noudattaessaan ohjeita ”menestytte ja saatte elää kauan siinä maassa, jonka otatte omaksenne”. Tiedämme, että lain noudattaminen ei onnistunut. Israelilaiset hylkäsivät Jumalan kerta toisensa jälkeen. Vain Jeesus eli elämänsä kokonaan Jumalan kunniaksi. Siksi hän saattoi sovittaa syntimme ja nousi kuolleista.

Paavali julisti tätä sanomaa ja osoitti vanhan testamentin kirjoitusten kautta Jeesuksen olevan Messias, jota juutalaiset olivat odottaneet. Jeesus ei kuitenkaan ollut sellainen messias, jonka he olisivat halunneet. Niin he nousivat Paavalia vastaan ja hän joutui seurueineen vaikeuksiin. Olen pohtinut, onko meilläkin omat kriteerimme sille, millainen Jumalan tai Jeesuksen pitäisi olla. On helppoa ottaa vastaan se, mikä itseä miellyttää ja jättää huomiotta hankalat puolet. Olen kuullut uskovien sanovan, että jos Jeesus (tai Paavali) eläisi nyt, hän opettaisi eri tavalla. Ihminen ei kuitenkaan ole muuttunut miksikään ja Jumala on sama aina. Paavali kyllä opetti eri tavalla synagogaan kokoontuneita juutalaisia kuin filosofeja Ateenan areiopagilla. Sanoma oli kuitenkin sama kaikille silloin ja on edelleenkin.

Siunattua viikonloppua!

– Anna