Tekijä: Anna

1. Kun. 1
Joh. 6

Ensimmäinen kuninkaiden kirja alkaa haastavasta tilanteesta. Daavid ei ollut nimennyt seuraajaansa ajoissa. Hänen vanhin poikansa Absalom oli jo aiemmin turhautunut tilanteeseen ja yrittänyt riistää kuninkuuden Daavidilta (2.Sam 15), mikä johti Absalomin kuolemaan (2.Sam 18). Daavid oli luvannut kuninkuuden nuorelle Salomolle, mutta ei ollut tehnyt asiasta virallista / julkista päätöstä. Nyt Daavid oli jo vanha mies, joka oli vuoteenomana ja aivan liian heikossa kunnossa hallitakseen. Kaikki näkivät tilanteen. Johtavassa asemassa olevat henkilöt halusivat, että maahan saataisiin kyvykäs hallitsija, ja jotkut yrittivät järjestää uuden kuninkaan kruunaamisen. Koska virallisen järjestyksen mukaan vanhimman pojan kuuluisi periä kuninkuus, keski-iän saavuttanut ja korkeassa asemassa oleva Adonia sai kannatusta ja päätti hyödyntää tilaisuuden. Tässä luvussa kerrotaankin, kuinka lopulta nuori Salomo kruunattiin kiireessä. Ei ihan ihanteellinen toimintatapa. Onneksi Jumala varjeli verenvuodatukselta.

Daavidia on usein nimitetty Jumalan mielen mukaiseksi mieheksi. Jeesuskin oli ”Daavidin poika”. Minulle tämä puhuu siitä, kuinka Jumalan mieleisenä oleminen ei tarkoita synnittömyyttä tai virheettömyyttä. Daavid noudatti Jumalan tahtoa niissä asioissa, joista Jumala hänelle puhui. Daavidista teki Jumalan miehen se hyvä, mitä hän teki, ei virheiden / synnin puuttuminen. Me elämme keskellä virheitä ja epätäydellisyyttä, mutta Jumala iloitsee meistä, kun olemme hänelle uskollisia. Se riittää.

Johanneksen evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen uskomattomista teoista arjen keskellä. Aluksi Jeesus halusi päästä rauhaan, mutta ei onnistunut. Hän suhtautui tilanteeseen hyvin ja opetti ihmisiä. Hän huolehti väkijoukon tarpeista ruokkimalla heidät runsaasti simppelillä arkiruualla jota pienituloiset söivät. Pian hän oli väkijoukon ympäröimänä, ja he halusivat hänen johtavan heidät taisteluun Roomalaisia vastaan (jae 15). Jeesus vetäytyi vuorelle ja uskon että hän rukoili Jumalalta viisautta kuinka toimia. Sitten hän lähetti opetuslapsensa edeltä pois, meni yksinäisyyteen odottamaan illan tuloa, pääsi pimeän turvin rantaan ja käveli pois vettä myöten.

Minulle nämä tapahtumat ovat esimerkki siitä, että Jumala ei anna ihmeitä vain vakuuttaakseen meitä, vaan silloin kun niitä oikeasti tarvitaan. Jeesusta ei kuitenkaan voi seurata vain ihmeiden ja viisauden vuoksi, vaan se vaatii enemmän. On laitettava koko elämä sen varaan, että Jeesuksen opetukset ovat totta. Monet Jeesuksen seuraajat luopuivat hänestä hänen puheidensa vuoksi. Emme voi aina ymmärtää kaikkea ja Jeesuksen seuraamisesta joutuu joskus maksamaan kovan hinnan. Silti se on hinnan arvoista. Niin kuin opetuslapset sanoivat: ”Sinulla on ikuisen elämän sanat”.

Anna

2. Sam. 11
Jaak. 5

Daavid ei ollut miestensä mukana sodassa, kuten hänen kuninkaana olisi kuulunut olla. Hän oli mukavuudenhaluinen ja lähtenyt omien mielihalujen tielle. Ehkä hän ei ollut halunnut puutteellista leirielämää, vaan nautiskella vaimoistaan ja herkuista palatsissa. Nautinnot vain eivät koskaan tuo tyydytystä. Näin kävi Daavidillekin. Kun hän näki naisen peseytyvän, hän ei lähtenyt pois, vaan katseli. Se johti himoon ja syntiin. Lopulta seurauksena oli murha. Näennäisesti Daavid sai, mitä halusi, mutta Jumala näkee syvemmälle. Meidänkin ajassamme ihmiset hyötyvät toisten kustannuksella, ja helposti oletetaan, ettei kukaan tiedä tai näe. Jumala kuitenkin näkee, ja hänen edessä jokainen meistä vastaa teoistaan. Aina seuraamus ei tule tässä ajassa, kuten Daavidille seuraavissa luvuissa, mutta voimme olla varmoja että Jumala ei katso pahuutta sormiensa välistä.

Jaakobin kirjeessä muistutetaan samasta asiasta. Jumala näkee meidän tekomme. Varakkaammilla on isompi vastuu. Tiedämmekö me, ovatko ne, jotka työskentelevät meidän hyväksemme, saaneet heille kuuluvan palkan? Kun ostamme kaupasta tuotteita, mietimmekö kenen kustannuksella ne on tehty. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta Jumalan huoneenhaltijoina voimme pyrkiä pitämään huolen muista. Myös niistä lähimmäisistä, joita emme ole tavanneet. Elämän tarkoitus ei ole nautinnon saaminen itselle. Sen sijaan voimme elää vastuullisesti ja kestävinä Jumalaa palvellen. Se tuo tyydytystä sydämeen ja täyttää lopulta ilolla ja onnella. Huolehditaan toinen toisestamme. Iloitaan ja itketään yhdessä. Rohkaistaan toisiamme. Näihin meidät on kutsuttu. Siunausta päivääsi!

– Anna

1. Sam. 28
Hepr. 4

Saulin vierailu noidan luona on hänen elämänsä aallonpohja. Saul oli ajautunut hiljalleen kauas Jumalasta, mutta hädän tullen hän oli hakenut apua Samuelilta. Nyt Samuel oli poissa, eikä Jumala vastannut Saulille. Sen sijaan että Saul olisi tehnyt parannusta Herran edessä, hän halusi turvautua edelleen Samueliin ja oli valmis turvautumaan jopa noituuteen. Vaikka hän oli aikoinaan Jumalan tahdosta hävittänyt maasta henkien manaajat, niin hän oli valmis etsimään nyt apua sellaiselta. Jokainen meistä valitsee itse suuntansa. Saul oli Jumalan valitsema kuningas, mutta silti hän käänsi selkänsä Herralle. Sanotaan, että mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, ja se on totta (Room. 8:35-39). Me itse voimme sen kuitenkin tehdä. Tämän näemme Saulinkin elämästä.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja varoittaa meitä siitä, ettei kukaan saa jäädä taipaleelle. Olemme kuulleet hyvän sanoman, mutta siitä ei ole hyötyä, ellemme pidä siitä kiinni loppuun saakka. Itse ajattelen, että usko näkyy teoissa ja asenteissa. Jos uskon jään kestävän, en jää rannalle seisomaan, vaan kuljen jään poikki kun se on tarpeen. Samoin kun uskon Jumalaan, lasken asioita Hänen varaansa sen sijaan, että toimisin vain omien mahdollisuuksien varassa. Nuo ”Israelin niskoittelijat” eivät tehneet mitään ihmissilmin isoa, pahaa ja syntistä. He vain eivät luottaneet siihen, että Jumala huolehtisi viholliskansoista, ja siksi he eivät halunneet hyökätä alivoimalla. Jos me haluamme perille, se edellyttää rohkeutta ja luottamusta. Voi näyttää, että olemme alivoimassa, mutta kun luotamme Jumalan voimaan, uskallamme edetä epäröimättä. Jumalaan luottaminen ei ole heikoilla jäillä, vaan todellisella teräsjäällä kulkemista. Ja muistetaan armo. Kun asiat menevät pieleen, voimme aina tunnustaa sen Jumalan edessä. Hän antaa armon ja avun kun sitä tarvitsemme.

– Anna