Tekijä: Anna

1. Sam. 12

Israel on kansana merkittävässä taitekohdassa. Tähän asti heitä on johtaneet profeetat, joita Jumala on tarvittaessa nostanut kansan joukosta. Samuel kysyy kansalta, onko hänen toiminnassaan ollut puutteita ja kuvailee, kuinka Jumala on heitä auttanut kun he ovat sitä tarvinneet. Rivien välistä kuulen kysymyksen ”Onko teillä syytä olla tyytymättömiä?” Vaikka toivomus kuninkaasta loukkasi Jumalaa, kansalle annettiin nyt kuningas. Samuel korostaa, että vaikka kansaa johtaa jatkossa kuningas, perusta pysyy samana. He ovat Jumalan kansa ja jos he haluavat menestyä, heidän on seurattava Herraa. Sateet vääränä vuodenaikana vahvistivat Samuelin sanat ja kansa nöyrtyi Jumalan edessä.

Olen usein miettinyt tällaisia Raamatun paikkoja, joissa Jumala lopulta vastaa ihmisten pyyntöön ja silti osoittaa, että vihastui pyynnöstä. Miksi Jumala ei sano ei jokaisella kertaa, kun pyydämme jotain vastoin hänen tahtoaan? Ehkä kysymykseni onkin väärä. Ehkä oikea kysymys olisi, miksi me ihmiset pyydämme näitä asioita? Jos haluan asiaa vääristä syistä, asian saaminen voi viedä minua kauemmas Jumalasta. Jospa ensimmäisen vastauksen saatuani pysähtyisinkin asian äärelle ja todella kuuntelisin Jumalaa.

1. Tess. 2

Tässä luvussa herättää huomiota, kuinka Paavali muistuttelee Tessalonikalaisia siitä, mitä todella tapahtui, kun Paavali seuralaisineen ensimmäistä kertaa julisti heille evankeliumin. Painopiste on motiiveissa ja vilpittömyydessä. Kyse on Jumalan sanasta, ei Paavalin sanasta. Kuulostaa, että Tessalonikalaisissa on herätetty epäilyksiä Paavalia ja samalla koko evankeliumia kohtaan. Paavali oli joutunut lähtemään Tessalonikasta juutalaisten vuoksi ja nyt kuulostaa, että sikäläiset juutalaiset, jotka siis eivät lähteneet seuraamaan Jeesusta, ovat herättäneet epäilyksiä uskovissa.

Useimmilla meistä on uskon taipaleella epäilyksen aikoja, joten ratkaisevaa on, miten toimimme niiden tullessa. Kun epäilykset heräävät, ketä kuuntelemme? Itselläni on Raamatun lisäksi muutama elämänkerrallinen kirja, jotka innoittavat minua. Opetukset seurakunnassa ja uskovien yhteys vahvistavat myös uskoa. Ja rukous on tärkeää, vaikka se olisikin vain huokauksia. Jumala näkee sydämeesi ja vastaa.

Anna

1. Sam. 11

Saul oli Jumalan valitsema kuningas. Samuel oli jo kahdesti voidellut hänet kuninkaaksi, kerran yksityisesti ja kerran julkisesti. Tässä luvussa kuninkuus vielä vahvistettiin sen jälkeen, kun Saul oli toiminut asemansa mukaisesti.

Minussa Saul herättää ristiriitaisia tunteita, koska olen lukenut, kuinka hän myöhemmin kohtelee Daavidia, eikä noudata Jumalan tahtoa. Tässä Saul kuitenkin on oikealla tiellä. Hän on jo aiemmin täyttynyt Hengellä ja nyt jälleen täyttyy Herran hengellä, kokee vihaa vääryyden edessä ja ryhtyy toimiin. Kansa seuraa häntä ja kuninkaiden aikakausi Israelissa saa alkunsa. 

Tämä Saulin kokemus laittaa miettimään Jumalan johdatusta ja kuuliaisuutta. Jumalan tahto ei tapahdu automaattisesti. Saulin osalta ei riittänyt, että hänet voideltiin kuninkaaksi, vaan vasta, kun hän toimi kuninkaan tavoin, hänen kuninkuutensa vahvistettiin. Itseä tämä koskee pienissä asioissa. Olen usein kokenut, kuinka Jumalan siunaus ja hänen antama viisaus tilanteeseen tulevat vasta, jos olen kuuliainen ja toimin. Monesti koen, etten ole valmis johonkin, mutta onneksi asiat eivät ole kiinni minusta, vaan Jumalasta. 

1. Tess. 1

Myös Tessalonikalaiset täyttyivät Hengellä ja seurasivat Jumalaa. Heidän uskonsa sai heidät toimimaan ja sana kulkeutui laajalle heidän ahdingostaan huolimatta. On merkille pantavaa, kuinka tässä luvussa lempeästi sanotaan pelkkää hyvää Tessalonikalaisista.

Ketä Tessalonikalaiset olivat? Kyse on nykyisen Kreikan kaupungista, joka tuohon aikaan oli keskeinen satamakaupunki. (Nyt satama on mataloitunut, eikä kaupunki enää ole meren äärellä.) Tessalonika sijaitsi keskeisen kulkuväylän Via Ignatian varrella ja siellä oli tärkeä rahapaja, eli se oli myös tärkeä talouskeskus. Siis keskeinen kaupunki. Hyvää kontekstia Paavalin näkökulmaan saa, jos lukee Apostolien tekojen lukuja 16 ja 17. Paavali oli kumppaneineen aikonut evankelioida Aasiassa, mutta Pyhän Hengen estäessä sen, he siirtyivät unen johdattamina ”pakanallisen” Euroopan puolelle. Siellä he joutuivat pian vankilaan, josta jatkoivat Tessalonikaan. Tessalonikassa monia kääntyi seuraamaan Jeesusta, mikä nostatti mellakan ja Paavali seuralaisineen joutui lähtemään. Seurakunta syntyi siis varsin vihamieliseen ympäristöön. Tästä kirjeestä kuulee, kuinka Paavali seuralaisineen iloitsee siitä, että seurakunta on kestänyt paineen keskellä. He ovat oikealla tiellä!

Kunpa mekin pysyisimme Jeesuksen yhteydessä kaiken paineen ja kiusausten keskellä. Herra anna meille viisautta seurata sinua ja olla kuuliaisia sinulle. Täytä meitä Pyhällä hengellä.

Anna

5. Moos. 33

Jokainen haluaa ennen kuolemaansa tehdä jotain merkittävää. Mooses valitsee siunata kansan. Intouduin tutkimaan siunauksia ja varmistamaan, ovathan kaikki heimot mukana. Silmiini pisti Ruubenin heimon ”siunaus” jossa ei luvattu paljoa, sekä Simeonin heimon puuttuminen. 1.Mooseksen kirjan luvun 49 alusta löytyi vastaukset. Siellä Jaakob siunaa poikansa. Tekojensa seurauksena Ruuben ei säilytä sijaansa esikoisena ja Simeon ja Leevi sirotellaan muiden heimojen joukkoon. (Simeonin heimo sai kyllä siunauksen puutteesta huolimatta oman alueen Juudan heimon alueen sisältä, mutta myöhemmin sulautuivat heidän joukkoon.) Toisin kuin Simeon, Leevi sai paikan sukujen joukossa oltuaan uskollinen.

Näissä luvuissa esiin nouseva sanan ja erityisesti siunauksen voima tuntuu suorastaan epätodelliselta. On hämmästyttävää, kuinka todellisuus seuraa sanoja. Jos tutkii Raamatun siunauksia ja kirouksia, näkee kuinka ne toteutuvat. Ei suhtauduta kevyesti Raamatun lupauksiin siunauksista, sillä ne ovat todellisia! 

1 Kor. 3

Paavali on turhautunut Korinttolaisten toimintaan. He eivät elä niinkuin ihmiset, joita johdattaa Henki. Päinvastoin he kiistelevät opista – ihan turhaan.

Paavali puhuu siitä, kuinka meidät on kutsuttu rakentamaan kestävälle pohjalle. Kukin rakentaa tavallaan. Minua puhuttelee lausahdus ”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun”. Välillä kun keskitymme siihen, ettemme voi omassa voimassa saada asioita aikaiseksi, unohdamme, että meillä silti on tehtävä. Paavali ei sano ”Minä istuin ja Apollos katseli”. He tekivät kumpikin työtä omalla paikallaan, sen sijaan että olisivat vain seuranneet, mitä Jumala saa aikaan. Samaan Paavali kutsuu Korinttolaisia ja meitäkin. Me olemme Jumalan työtovereita. Iloitaan siitä.

Anna