Tekijä: Anna

5. Moos. 28

Välillä unohdan, että kaikki on Jumalan kädessä. Silloin ajattelen, että on itsestäni kiinni, mitä elämässäni tapahtuu. Yritän omin neuvoin ratkaista asioita ja teen hommia väsyneenä ja pysähtymättä. Jumalan kuuntelemiselle ja seuraamiselle ei löydy aikaa ja herkästi ajattelen, että ”ei tässä muutakaan voi”. Silloin elämän painopiste on heilahtanut paikaltaan. Onneksi Jumala on kärsivällinen ja vetää puoleensa. Alan huomata, että on tärkeintä kuunnella Herraa ja pyrkiä noudattamaan hänen tahtoaan. Joka kerta yllätyn yhtä paljon, jos tai kun arjen asiat alkavatkin loksahdella paikoilleen ilman omaa panostani.

Israelin kansan kohdalla asia oli vielä vakavampi. Heille oli erityisen suunnitelma. Siksi heille luvattiin todella suuri siunaus, mutta myös valtava kirous. Tämä luku on osittain ahdistava. Se kuvaa, mihin Jumalasta eroon joutuminen voi pahimmillaan ajaa ihmisen. Toisaalta myös sitä, kuinka Jumala pitää lupauksensa ja huolen ihmisistä.

Room. 14

”Älkää siis tuomitko.” Paavali ohjaa Roomalaisia uskovia tukemaan toisiaan. On niin helppoa nähdä puutteita ja vikaa toisissa. Olemme erilaisia ja se on rikkaus, mutta myös haaste. Jumala ei puhu meille kaikille samoista asioista, vaan kukin tunnemme Jumalan eri tavoin ja seuraamme häntä jokainen oman kutsumme mukaan. Meidänkin yhteisössämme lienee niitä, jotka haluavat välttää lihaa koska Jumala on kutsunut siihen. Se on hienoa. Lihan syöminen tuskin johtaa muita harhateille, mutta alkoholi taas on monelle suomalaiselle haaste. Kristittyjen keskuudessa Suomessa viisaasti vältetään usein alkoholin nauttimista yhteisissä juhlissa ja tapahtumissa. Jakolinjoja on kuitenkin lukemattomia muitakin. Mistä tiedän kuinka toimia? Itse olen monessa asiassa huomannut, että ratkaisevaa on suunta. Mihin suuntaan tämä toiminta vie minua tai läheistäni? Lähemmäs Jeesusta, vai kauemmas hänestä?

Anna

5. Moos. 27

Room. 13

Tämän päivän luvut puhuivat minulle osittain samasta asiasta. Kuuliaisuudesta Jumalalle ja esivallalle. Mooseksen kirjassa Jumala haluaa koko kansansa sitoutuvan häneen ja elävän tahtonsa mukaan. Kiroukset tuntuvat tänä päivänä rankoilta. Kyse on kuitenkin kuoleman vakavasta asiasta, sillä jopa pelastussuunnitelma rakentuu valitun kansan varaan. Jumala haluaa heidän kauttaan tulla näkyväksi muille kansoille. 

Se että koko kansa vastaa yhteen ääneen on voimallinen asia. He sitoutuvat Jumalaan ja säädöksiin sekä yksilöinä, että yhteisönä. Meidän yksilökeskeisessä kulttuurissa yhteisöön kuulumisen merkitys usein unohtuu. Meille kohtaamispaikka on nimensä mukaisesti yhteisö, jossa jaamme uskon ja arvoja ja tuemme toisiamme hyvään suuntaan. Itse koen tärkeinä ne hetket kun yhdessä laulamme tai vaikka lausumme uskontunnustusta.

Kalkki edustaa puhtautta ja lain kirjoittaminen kiviin osoittaa sitoutumista Jumalan lakiin. Kun tähän vielä yhdistetään uhraaminen, se tuo mieleen 1. Samuelin kirjan kohdan, jossa Samuel sanoo kuningas Saulille: ”Kumpi on Herralle mieleen, uhrit vai kuuliaisuus? Kuuliaisuus on parempi kuin oinasten rasva”. Eli Jumala haluaa ennen kaikkea kansansa elävän puhtaasti, kuuliaisena hänelle.

Jumala on edelleen sama. Hän haluaa meidänkin elävän puhtaina ja hänen yhteydessään. Roomalaiskirjeen opetus kertoo meille, kuinka noudatamme Jumalan tahtoa, vaikka hallituksemme ei seuraisi Jumalaa. Aivan kuten valitun kansan, meidänkin tulee säilyä puhtaina. Ohjeet nostavat mieleeni kysymyksiä. Missä menee raja esim. verosuunnittelussa viisaan talouden hoidon ja itsekeskeisyyden välillä? Samoin pohdin mitä tarkoittaa ruumiin hemmottelu tai vanhan käännöksen mukainen ”lihasta huolen pitäminen”. Onko se sama asia, kuin meidän ajalle tyypillinen nautintohakuisuus? Sen välttäminen voi olla vaikeaa monien herkkujen ja uutuusmakujen, musiikin, katseltavan (mm. suoratoisto tarjoaa silmäherkkuja tauotta), pehmeiden patjojen ja mieleisten vaatteiden keskellä. Miten varmistan, että nämä mukavuudet ja niistä nauttiminen eivät ohjaa toimintaani?

Anna

3. Moos. 19

”Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä.”

Mitä pyhyys on? IRT (Iso Raamatun tietosanakirja) sanoo tähän jakeeseen viitaten: ”Pyhittävänä voimana Jumalan pyhyys puhdistaa kansan sen saastaisuudesta ja synnistä ja liittoyhteydessä asettaa kansan pyhittävän vaikutuksen alaiseksi.” Suorana käännöksenä katsoin, että pyhä on jotain erotettua / erilleen otettua. Esim. erotettu saastaisesta, eli puhdistettu. Kansan oli erotettu Jumalalle eli valittu.

Kehotusta olla pyhät seuraa kehotus noudattaa Jumalan käskyjä ja paljon tarkennuksia, joista näkyy kuinka oikeudenmukainen Jumala on. Osa käskyistä on linjassa meidän oikeustajumme kanssa, osa tuntuu erikoiselta. Miksi esimerkiksi on kielletty sekoitekankaasta kudotun vaatteen käyttäminen? Myös kehotusten järjestys hämmentää. Miksi niitä ei ole järjestetty teemoittain? Vai onko sittenkin?

Kokonaisuutena kehotukset ovat edelleen ajankohtaisia. Jeesus itse opetti oikeudenmukaisuudesta ja nosti rimaa jopa tätä korkeammalle. Jumala haluaa, että sydämemme on oikeudenmukainen, että olemme Hänen kaltaisiaan. Sitä kannattaa tavoitella! Väistämätöntä kuitenkin on, että kun oikeamielisyyttä, pyhyyttä tai hyvyyttä yrittää täysillä, huomaa, että se on itselle mahdotonta. Onneksi meille on tarjolla armo. Samalla kun otamme sen vastaan, Jumala antaa voiman jatkaa tällä tiellä. Hän itse tekee työtään  meissä hiljakseen ja pyhittää meitä, jolloin saamme hänessä kasvaa oikeaan suuntaan.

Apt. 7

Stefanos oli täynnä Henkeä. Hän tiesi, mitä oli tapahtumassa, mutta hän ei pelännyt, vaan julisti rohkeasti. Välillä olen miettinyt, ärsyttikö hän oppineita tahallaan ja oliko toiminta ihan viisasta. Kuitenkin luotan siihen, että Jumala antaa viisauden jokaiseen hetkeen. Stefanos toimi saamansa johdatuksen mukaan. Viimeinen pisara kuulijoille oli, kun hän kertoi näkevänsä Herran. Se, kuinka Jumalan kirkkaus oli Stefanoksessa, toimi myös todistuksena. Hänen kuolemansa oli osa evankeliumin voittokulkua

Olen useinkin pohtinut kuolemaa ja viime aikoina ajatukset ovat usein kääntyneet kuoleman yli iankaikkiseen elämään. On hurja ajatus, että me jokainen elämme loputtomasti. Ajatus siitä, että elämä todella jatkuu kuoleman jälkeen, on tuonut minulle rauhaa nykyhetkeen. Iankaikkisuuden perspektiivistä arvojärjestys onkin erinäköinen. Moni kiireellinen asia muuttuu merkityksettömäksi ja osa merkityksettömistä asioista tärkeiksi. Stefanos eli ja kuoli Jumalan iankaikkisten arvojen mukaisesti. Toivon, että me uskallamme tehdä samoin.

Siunausta ja johdatusta päivääsi!

Anna