Tekijä: Anna

2. Kun. 12

Kuninkaiden kirjan lukeminen on hämmentävää. Tässäkin luvussa kuninkaan koko hallitusaika on tiivistettynä yhteen lukuun. Punaisena lankana on, kuinka Joas toimi suhteessa Herraan. Joas teki oikein. Virheelle, eli uhrikukkuloiden käytölle uhrataan yksi lause, mutta temppelin kunnostuksesta Joasin hyvänä työnä  kerrotaan pidemmin. Samalla lailla meidän tulisi keskittää huomio siihen, mitä hyvää ihmiset ympärillämme saavat aikaan.

Joas oli sitkeä ja kärsivällinen. Hän antoi papeille aikaa korjaustöiden aloittamiseen, mutta kun se ei toiminut, hän ei jakanutkaan rangaistuksia, vaan kehitti uuden ratkaisun. Aika hyvä esikuva siitä, kuinka luodaan pysyvää muutosta. 

Ilm. 2 

Minua puhutteli kirje Efeson seurakunnalle. Jeesus keskittyy hyvään, mutta kertoo suoraan myös sen, mistä ei pidä. Itsekin tunnistan, että rakkauteni Jumalaan on hiljalleen hiipunut ja tilalle on astunut periaatteet, uskollisuus ja kestävyys. Nämä ovat sinänsä hyviä, mutta eivät korvaa rakkautta. Pysähdyinkin ajatuksella sen äärelle, mitä asialle pitäisi tehdä. Ohje on simppeli: ”Käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja”. Ei kehotettu pumppaamaan itsestä tunteita, vaan riittää, että tiedostaa tilanteen ja pyrkii palaamaan niihin tekoihin, mitkä itsellä on olleet seurausta Jumalan rakastamisesta. Se voi olla syntien tunnustamista ja armon vastaanottamista, rukousta, sanan lukemista, palvelutehtävä/ kutsumus, asenne lähimmäisiä kohtaan jne. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa olla Jumalan seuraaja, vaan kullakin meistä on oma paikkamme. Avioliittoni alkumetreillä kuulin hyvää opetusta rakkaudesta avioliitossa. Avioliiton ”junassa” tahdon tulisi olla veturi ja tunteet seuraavat sitä vaunuina. Jos tunne vetäisi avioliiton junaa, se ei pääsisi pitkälle, eikä liitto kestäisi. Kun sen sijaan tahto (eli oma valinta sitoutua) ohjaa toimintaa, teen rakkauden tekoja ja sen seurauksena tunteet säilyvät ja syttyvät tarvittaessa uudelleen. Sama pätee Jumalaan. Kun toimin vilpittömästi niin kuin rakastaisin, myös tunne syttyy takaisin.

Muista kirjeistä mainitsen vielä Pergamonin. Raamatussa kerrotaan, että Saatana syöstiin alas taivaasta (Luuk. 10:18). Hän on siis maan päällä. Ilmestyskirjaa kirjoitettaessa hän asui Pergamonissa. Hän ei ole kaikkialla läsnä, kuten Jumala, vaan hän on langennut enkeli, joka on sidottu aikaan ja paikkaan. Jumala on valtavan paljon häntä voimallisempi. Tässä on lupaus; kun vastustamme kiusaukset, meille on luvassa hyvää. Kirjeiden ydin on selkeä. Jeesus voittaa ja hänen kanssaan voittajia ovat ne, jotka pysyvät hänen ominaan.

Anna

2. Kun. 11

Tässä luvussa on todellista juonittelua ja pitkäjänteistä vastarintaa. Atalja on niin vallanjanoinen, että menettäessään mahdollisuuden hallita poikansa kautta, hän päättää tuhota kruununprinssit ja vallan perijät, jotta voi itse jatkaa hallitsijana. Pieni poika kuitenkin saadaan pelastettua ja hän saa kasvaa Jumalan temppelissä. Se on hyvä paikka olla piilossa Ataljalta ja samalla oppia tuntemaan Jumalaa. Lopulta vallankumous toteutetaan ilman sotimista ja pohjoisvaltio eli Israel saa uuden hallitsijan. Alkaa ajanjakso, jolloin sekä Juudassa, että Israelissa on Herralle kuuliainen hallitsija. 

Minulle tämä puhuu siitä, kuinka yksittäisten ihmisten teoista muodostuu Jumalan suunnitelma. Näillä tapahtumilla ei ole yhtä tai kahta sankaria, vaan lukuisia Jumalalle uskollisia ihmisiä. Naisia, miehiä, pappeja ja sotilasjohtajia, jotka tekivät kukin oman osansa. Sellaisia mekin voimme olla.

Ilm. 1

Ilmestyskirja on ihan omanlaisensa Raamatun kirja, joka avaa pienen ikkunan kolmiyhteiseen Jumalaan. Isä Jumala antoi Jeesukselle näyn siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuisi. Sitten tämä Jeesuksen näky välitettiin Johannekselle. Jeesus kuvataan kirjassa tulenhehkuisena hallitsijana, eri tavoin, kuin muissa Raamatun kirjoissa.

Johannes ei suunnitellut tätä kirjaa tai kirjoittanut tätä puhtaaksi, vaan ainoastaan kirjasi ylös. Ilmestyskirja on siis ikään kuin luentomuistiinpanot, joissa osa tekstistä on sanelusta ja osa on sitä, mitä Johannes näkee. Ilmestyskirjaa luetaan vähemmän kuin muita UT:n kirjoja, vaikka tässä on ainutlaatuinen siunaus: ”Autuas se, joka tämän toisille lukee, autuaat ne, jotka kuulevat nämä ennussanat ja ottavat varteen mitä tähän kirjoitettu.”

Jakeessa 10 Johannes kertoo, kuinka ”Herran päivänä” Henki valtasi hänet ja hän sai tämän näyn. David Pawson perusteli mielestäni uskottavasti, että Herran päivä ei tarkoittanut tuolloin sapattia eikä sunnuntaita, vaan oli kerran vuodessa oleva päivä, jolloin kaikkien Rooman valtakunnassa oli palvottava keisaria jumalana. Se oli siis erityinen koetuksen päivä kristityille, jolloin ne, jotka olivat uskollisia Jumalalle, saattoivat joutua maksamaan siitä hengellään.

Minua puhuttelee se, kuinka Johannes on vankina uskonsa tähden, mutta silti saa tehtäväksi välittää viestin niille, jotka ovat vainottuina. Johannes on maan päällä, mutta näkee ja kuulee taivaallisia. Jeesus, jonka Johannes tunsi maan päällä, näyttäytyy näyssä niin voimallisena, että Johannes vaipuu maahan kuin kuollut. Johanneksen ei tarvitse kuitenkaan pelätä. Jeesus on voittanut kuoleman ja hallitsee. 

Mitä tämä sitten merkitsee meille? Tämä kirja on mielestäni kehotus nostaa katse kohti tulevaa. Kun saamme taivaallista näkökulmaa asioihin, ymmärrämme mikä elämässä on tärkeintä ja mistä emme voi tinkiä. Käytetään se vapaus mikä meillä (vielä) on uskovina!

Anna

1. Sam. 17

Daavid ja Goljat on yksi tunnetuimmista kertomuksista Raamatussa. Siihen sisältyy kuitenkin paljon enemmän, kuin ensi lukemalta luulisi. Seuraavassa kokoan tuota lisätietoa vähän yksinkertaistettuna.

Tapahtumien aikana vallitsi usko siihen, että se kansa, jolla on voimakkaampi Jumala, voittaa taistelun. Heidän mielestään siis saattoi taistella myös niin, että kumpikin kansa valitsi edustajan ja nämä kaksi taistelisivat. Kummallakaan osapuolella ei ollut halukkuutta aloittaa täysmittaista taistelua, vaan he kuluttivat aikaa odottaessa pian alkavaa sadekautta. Tuolloin kaikkien olisi joka tapauksessa palattava kotiin. Odotusaikana Goljat herjasi Israelin joukkoja ja Jumalaa.

Daavid oli nuorukainen. Hänellä ei vielä ollut tuuheaa pitkää partaa, mutta hän oli jo täysikasvuinen. Sen tiedämme siitä, että Saul kokeneena taistelijana antoi oman sotavarustuksensa Daavidille. Ei hän olisi antanut liian isoja varusteita, vaan Saulin tapaan myös Daavid oli pitkä. (Aiemmin sanottiin Saulista että tämä oli päätä pidempi muita.) Daavid ei ollut kuitenkaan kokenut taistelija, eikä ollut halukas käyttämään taisteluvarustusta, vaikka näyttikin se päällään uskottavalta. Sen sijaan Daavid oli oma itsensä ja turvasi Herraan.

Daavid järkytti tasapainoa alkaessaan kysellä palkkiosta, mikä oli epäsuoran kommunikaation kulttuurissa suora haaste. Veljet halusivat muiden tapaa pitää yllä tasapainon ja päästä kotiin. He yrittivät vähätellä Daavidia, mutta Daavid pääsi Saulin luo ja sai luvan vastata Goljatin haasteeseen. Koska Jumala oli Daavidin kanssa, tämä voitti ja Israel sai suuren taisteluvoiton.

Mietin aikoja, jolloin itse kukin meistä varoo niin sanotusti keikuttamasta venettä. Tilanne on herkkä, mutta vielä kasassa ja odotamme, että aika tekisi tehtävänsä ja asia raukeaa. On myös aivan toivottomia tilanteita, joissa ei ole onnistumisen mahdollisuutta. Helposti silloin laskee katseen alas ja odottaa. Meitä kutsutaan kuitenkin nostamaan katse kohti Jumalaa ja kuuntelemaan, mitä hän haluaa.

2. Tess. 2

Jeesuksen paluu on tärkeä aihe. Tessalonikassa oli ehkä alettu odottaa hänen palaavan pian. Nyt Paavali luettelee, mitä kaikkea tapahtuu ennen tuota päivää. Eli Tessalonikalaisten on varauduttava elämään uskossa vielä pitkään. Sama koskee meitä. Meidät on Jeesuksen paluuseen saakka kutsuttu elämään täysipainoisesti. Toisaalta kuitenkin katse on hyvä nostaa tulevaan. Osa asioista, joiden Raamatussa sanotaan tapahtuvan ennen Jeesuksen paluuta, on jo tapahtunut. Olemme kuitenkin lähempänä tuota hetkeä ja Paavalin sanat ovat ajankohtaisia meillekin: ”Pysykää siis lujina, veljet, ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olemme suullisesti tai kirjeessämme antaneet teille. tse Herramme Jeesus Kristus ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja on armossaan antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, rohkaiskoot sydämiänne ja antakoot teille aina voimaa hyviin tekoihin ja puheisiin.”

Anna