”Jumala kuule, kun huudan sinulta apua”, on pyyntö, jonka olen rukoillut useampaan kertaan joskus pienemmissä ja joskus suuremmissa tilanteissa. Daavidilla oli vieläkin suurempia tilanteita, joissa hänen ja hänen kumppaniensa henki oli kyseessä. Jopa Jumalan asettama kutsumus nousta kuninkaaksi, näytti varmasti välillä hyvin epädennäköiseltä, vaikka profeetta oli voidellut hänet kuninkaaksi. Daavid pyytää Jumalaa johdattamaan tahtonsa tiellä ja tasoittamaan polun vihamiesten nähden. Hän kirjoittaa: ”Iloitkoon kaikki, jotka sinuun turvaaavat, loppumaton olkoon heidän riemunsa! Sinä suojelet, niitä ketkä rakastavat sinua, sinä olet heidän ilonsa lähde”. Daavid luotti ja iloitsi Jumalassa, vaikka ei ollut vielä saanut vastausta. Samoin olen itse voinut iloita ja olla luottavaisin mielin, myös silloinkin, kun en ole vielä saanut vastausta tai apua. Silloinkin Jumala on ilon lähde. Hänessä ja hänestä voi iloita aina.
Tässä ja seuraavassa luvussa on 7 kirjettä, joissa Jeesus suoraan puhuu seurakunnille. Muutkin Raamatun kirjeet ovat tietenkin Pyhän Hengen voimassa kirjoitettuja ja jumalan sanaa, mutta vain näissä Jeesus puhuu suoraan seurakunnilleen Raamatussa. Seurakunnat ovat nykyisen Turkin alueella ja niissä oli sekä juutalaisia, että ei juutalaisia jäseniä. Näistä ja muista saman aikakauden seurakunnista kanssa kasvoi sitten parinsadan vuoden aikana koko Rooman laaja uskonto, joka levisi koko maailmaan. Näiden kirjoiden kirjoittamisen aikaan alkuperäisistä aposteleista oli todennäköisesti jäljellä vain Johannes ja uusi sukupolvi oli noussut vastuunkantajiksi.
Kaikki kirjeet etenevät suunnilleen samalla rakenteella. Jeesus muistuttaa kuka hän on. Kertoo mitä hyvää hän näkee seurakunnassa ja missä se on mennyt harhaan ja että tulee kääntyä takaisin. Sitten seuraa kehotus kestävyyteen ja lupaus, johon voimme kiinnittää katseemme.
Elli