Tekijä: Elli Alenius

Ruut. 1

Ruutin kirja on monella tapaa kiinnostava. Se on harvinainen ensinnäkin siksi, että sen päähenkilö on nainen, ja toisaalta siksi, että hän ei ole syntyperältään juutalainen. Kirja on saanut nykyisen muotonsa todennäköisesti kuninkaiden aikana, sillä siinä mainitaan tapahtumien sijoittuvan tuomarien aikaan. Kertomus on todennäköisesti levinnyt laajempaan tietoisuuteen Daavidin kuninkuuden aikana tai sen jälkeen.

Raamatussa on monenlaista kirjallisuutta: tarkkaa ja yksityiskohtaista historiallista kerrontaa, runomuotoista ja profeetallista tekstiä sekä selvästi dramatisoitua ja kertovaa ilmaisua. Ruutin kirja edustaa selvästi mukaansatempaavaa ja tarinallista kerrontaa. Sen rakenne ja kieli on tehty koskettamaan kuulijaa.

Voin hyvin kuvitella, kuinka äiti on kertonut tyttärilleen ulkoa opetellun kertomuksen siitä, kuinka kuningas Daavidin isomummo tuomarien aikana seurasi anoppiaan Noomia Israeliin. Kertomusta on varmasti elävöitetty: ensin kuolee mies, sitten pojat, ja lopulta Noomi ja hänen miniänsä jäävät yksin ja turvattomiksi.

Erityisen vaikuttava on kohtaus, jossa Noomi kyynelsilmin pyytää Ruutia palaamaan omien vanhempiensa luo ja aloittamaan uuden elämän. Ruutin vastaus kuuluu Raamatun mieleenpainuviimpiin:

*“Minne sinä menet, sinne menen minäkin. Minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.”*

Tämä tuo voimakkaasti esiin Ruutin uskollisuuden ja sitoutumisen Noomia kohtaan, mutta samalla myös hänen uskonsa syntymisen Israelin Jumalaan.

Miksi tällainen kirja on Raamatussa? Se kertoo todellisiin tapahtumiin pohjautuen, kuinka Jumala käyttää naista ja ei-juutalaista ihmistä osana pelastushistoriaansa. Kertomus käsittelee luottamusta, uskollisuutta ja siunausta tavalla, joka puhuttelee yli aikojen.

Ruutin kirja muistuttaa myös siitä, että Jumala ei ilmaise itseään vain mutkikkaiden vertauskuvien, lakitekstien tai tarkkojen selontekojen kautta, vaan myös koskettavien ja mukaansatempaavien kertomusten avulla.

2 Kor. 13

Elli

Joos. 24

2 Kor. 12

Paavalin kertomus miehestä, joka nousi kolmanteen taivaaseen, on kiinnostava ja herättää paljon pohdintaa. Olen kuullut useiden raamatunopettajien sanovan, että kyseessä oli Paavali itse, vaikka hän ei tätä suoraan väitä. Paavali kertoo kokemuksesta etäännytetysti, ikään kuin se olisi tapahtunut toiselle henkilölle.

Paavalia oli aiemmin kivitetty ja jätetty kuoleman partaalle. On mahdollista, että juuri tuossa tilanteessa Jumala rohkaisi häntä näyllä tai ilmestyksellä. Tällaisesta kokemuksesta avoimesti kertominen olisi voinut kuulostaa kerskailulta, joten Paavali puhuu tapahtumasta “erään miehen” kautta.

Jottei Paavali ylpistyisi, Jumala antoi hänelle pistimen lihaan. Olipa kyseessä sairaus tai kirjaimellisesti, saatanan enkeli  tai muu häntä vaivaava asia, Jumala näki parhaaksi olla poistamatta sitä. Paavali rukoili useaan otteeseen vapautusta, mutta vastaus oli: “Minun armossani on sinulle kyllin, sillä voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.”

Tämä opettaa, että rukousvastauksen saaminen ei riipu vain siitä, kuinka paljon rukoilemme, kuinka vahvasti uskomme tai kuinka hyvin elämme. Jumala vastaa rukouksiin oman viisautensa ja aikataulunsa mukaan. Vastaamatta jääminen ei tarkoita, että olisimme huonompia, vähemmän hengellisiä tai epäonnistuneita uskossamme.

Paavalin esimerkki muistuttaa siitä, että Jumalan voima voi näkyä kaikkein kirkkaimmin juuri heikkoudessa. Se kutsuu luottamaan Jumalaan silloinkin, kun emme ymmärrä hänen vastauksiaan tai niiden puutetta

Elli

Joos. 23

Joosua oli johdattanut kansaa uskollisesti ja saavuttanut tehtävänsä päätökseen. Nyt hän sanoi kansalle hyvästit ja antoi viimeiset ohjeensa. Kansalla ei enää olisi yhtä selkeää johtohahmoa, vaan heidän tuli seurata Jumalan antamaa lakia vanhimpien, päämiesten ja pappien johdolla.

Hyvin harva kansa on säilynyt pitkien aikojen yli. Usein kansojen tuho ei tapahdu äkillisesti, vaan yleisempi syy on sulautuminen osaksi muita kansoja. Erityisesti suurvallat ovat olleet taitavia sekoittamaan vallattujen alueiden väestöä omaan kansaansa. Kun eri kulttuureista tulevat ihmiset menevät naimisiin ja saavat lapsia, lapset omaksuvat usein molempien kulttuurien tapoja. Monesti tämä voi olla rikkaus.

Joosuan ajan Kanaanin alueella kulttuuriin kuului kuitenkin epäjumalien palvontaa, lasten polttamista elävänä uhreiksi, siveettömyyttä ja muuta moraalittomuutta. Jos israelilaiset olisivat kasvattaneet lapsiaan tällaisessa ympäristössä yhdessä muiden kansojen kanssa, he olisivat helposti pitäneet näitä tapoja Jumalan palvonnan rinnalla hyväksyttävinä.

Erottautumalla muista kansoista Israel pystyi pitämään kiinni uskostaan ja välittämään sitä eteenpäin lapsilleen ja myös muulle maailmalle. Heidät oli kutsuttu olemaan valona muille kansoille. Muukalaiset, jotka liittyivät Israelin kansaan, omaksuivat juutalaisten tavat ja heidän uskonsa.

Sekä Raamattu että historialliset kaivaukset osoittavat kuitenkin, etteivät israelilaiset noudattaneet tätä käskyä täysin. Maasta on löytynyt merkkejä muiden jumalien palvelemisesta, mikä kertoo sekoittumisen vaikutuksesta.

Kristus toi kuitenkin pelastuksen kaikille kansoille. Uudessa liitossa ei ole enää ratkaisevaa, olemmeko juutalaisia, kreikkalaisia tai suomalaisia. Pelastus on avoin kaikille, jotka turvaavat Kristukseen.

2 Kor. 11

Elli